keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Onnelin mango-suklaamousseleivokset


Oli viime vuosi ja alkukesä ja jostain kumpusi idea kehittää oma leivos. Leivoksesta tuli nelikerroksinen. Yhden täytevälin kehittelin itse eli valkosuklaamangomoussen. Suklaamousseen lisäsin liivatelehtiä tarpeeni mukaan. Kaikista haastavimmaksi osoittautui leivoslevyjen kokoaminen, koska leivoksista tuli aika korkeita. Voi kun olisin jo tuolloin omistanut säädettävän neliönmallisen reunavuoan!!

Laitan ohjeen kerroksittain alhaalta ylöspäin.

Onnelin mango-suklaamousseleivokset

Unelmakääretorttupohja
 
4 kananmunaa
 
1 1/2 dl sokeria
 
1 1/2 dl ohratärkkelystä
 
2 rkl kaakaojauhetta
 
1 1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja sihtaa ne munasokerivaahtoon varovasti käännellen.

Kaada seos leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 6 minuuttia. Laita leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen päälle sokeria. Aseta uunista tullut kääretorttupohja päälipuoli alaspäin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota sitten varovasti kääretorttupohjasta siinä kiinni oleva leivinpaperi.

Tällä ohjeella tulee todella kuohkea ja mehevä pohja!

Tasoitin kääretorttupohjan reunat veitsellä.

Suklaamousse
 
4 liivatelehteä
 
1/2 dl maitoa
 
75 g tummaa suklaata
 
1 rkl vettä
 
2 kananmunaa
 
 2 rkl sokeria
 
2 dl kuohukermaa
 
1 tl vaniljasokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna maito kiehuvaksi kattilassa. Ota kattila pois liedeltä. Lisää sekaan paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Kiehauta vesi. Lisää siihen puristetut liivatelehdet ja valuta ohuena nauhana samalla sekoittaen suklaamaidon sekaan. Jäähdytä seos haaleaksi.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää suklaaseos munavaahtoon. Laita vaniljasokeri kerman sekaan ja vaahdota se. Yhdistä kerma ja muna-suklaavaahto ja sekoita tasaiseksi.

Jotta sain mahdollisimman korkean moussekerroksen, laitoin sitä ensin aika ohuen kerroksen unelmakääretorttupohjalle, annoin jähmettyä jonkin aikaa jääkaapissa, lisäsin uuden kerroksen moussea ja annoin taas hyytyä jne. Näin mousse ei valunut laidoille. Reunavuoassa ei tällaista olisi tarvinnut tehdä, sen kuin vaan olisi laittanut kaikki kerralla. Anna suklaamoussen kunnolla hyytyä jääkaapissa.

Vaalea kääretorttupohja
 
Täysin sama ohje kuin unelmakääretorttupohja, mutta kaakaojauheen jätin pois.

Annoin valmiin kääretorttupohjan jäähtyä, tasoitin reunat veitsellä ja asetin sen suklaamoussen päälle.Laitoin takaisin jääkaappiin.

Valkosuklaamangomousse
 
4 liivatelehteä
 
1 rkl vettä
 
2 1/2 dl Flora vispiä
 
1/2 dl sokeria
 
1 tl vaniljasokeria
 
200 g vaniljatuorejuustoa
 
200 g valkosuklaata (Panda)
 
2 rkl sitruunamehua
 
1 tlk mangokuutioita

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna jäähtyä haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita keskenään haalea suklaasula ja vaniljatuorejuusto ja yhdistä seos kerman kanssa. Valuta mangopurkista neste ja soseuta mangot. Lisää sekaan sitruunamehu. Lisää mangositruunaseos muuhun massaan ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta vesi. Sulata siihen puristetut liivatteet ja kaada ohuena nauhana valkosuklaamangomoussen sekaan samalla sekoittaen.

Laitoin taas ensin ohuen kerroksen valkosuklaamangomoussea vaalean kääretorttupohjan päälle, annoin hyytyä jääkaapissa, taas uusi ohut kerros ja hyytymään. Jatkoin näin, kunnes kerros oli tarpeeksi korkea. Anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia.

Mangopäällys
 
1 tlk mangokuutioita
 
2 liivatelehteä
 
2 rkl vettä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Valuta mangotölkistä neste ja soseuta mangot. Kiehauta vesi. Sulata siihen puristetut liivatteet ja kaada ohuena nauhana mangososeeseen samalla sekoittaen.

Levitä mangoseos päällimmäiseksi ja laita jääkaappiin hyytymään.

Valutin leivoksien yhteen kulmaan vähän sulatettua valkoista suklaata. Koristelin leivokset Pandan valkosuklaasta ja tummasta suklaasta tehdyillä koristeilla. Sydämet pursotin vain leivinpaperille ja laitoin jähmettymään jääkaappiin. Pitsirulliin löysin erinomaisen kuvallisen teko-ohjeen Kinuskikissalta täältä. Kokeilin sulkemistekniikkaa sekä klemmareilla että hylsyillä. Minulle helpompi oli klemmaritekniikka.

Juu, olihan näissä leivoksissa hommaa kerrakseen, mutta niiden syöminen palkitsi työn ;)

Nyt omistan säädettävän neliönmallisen reunavuoankin, joten leivoksien kokoaminen on huomattavasti nopeampaa ja helpompaa!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti