Ja niin täytti poikani jo vuoden! Halusin
tehdä hänen synttärijuhliinsa nallekakun. Tein myös nalleaiheisen
kortin. Vähän tuli vinksinvonksin nalle, koska kello oli sen tehdessäni
puoli kuusi aamulla (olin valvonut yön kakun parissa). Tyttäreni piirsi
korttiin vielä nallen tassunjäljen :) Sisäpuolelle hän piirsi Mion kuvan
ja sinne kirjoitimme myös onnittelut.
Hahmottelin nallen ensin kartongille.
Piirsin ääriviivat läpi leivinpaperille. Taitoin leivinpaperin nallen
keskiosasta puoliksi, jolloin sain paranneltua kummatkin nallen
puoliskot symmetrisiksi. Mitoitin nallen niin, että se mahtui
kääretorttulevyn päälle.
Täällä valmis nallekarhukakku.
Nalle malliksi kakkuun.
Nallea piirtäessäni minulla oli mielessäni
oma nalleni, Otto nimeltään, jonka sain Amerikasta yksivuotislahjaksi!
Otto-nalle on ollut minulle tosi rakas. Nyt se on päässyt uusiin
seikkailuihin tyttäreni leikeissä :) Nalleni on Steiff-nalle. Steiff on
Margarete Steiffin vuonna 1880 perustama maailman vanhin plyysitehdas.
Margarete ja hänen veljenpoikansa keksivät teddy bear-nallekarhun, mistä
Steiff-yritys myös parhaiten tunnetaan. Nallekarhut tehdään erittäin
huolella ja ne ovat nykyään näköjään aika arvokkaita. Minä en kyllä
ikipäivänä luopuisi omasta nallestani mistään hinnastai!!
Rakas, elämää nähnyt Steiff-nallekarhuni Otto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti