Kreikan reissulta mieleeni ovat painautuneet grillatut kesäkurpitsaviipaleet ja halloumijuusto. Ne innoittivat tähän hampurilaiseen. Tämän hampurilaisen juju on ihanassa valkosipulivoissa. Varsinaista kastiketta ei ole, mutta sopivaa kosteutta tuovat valkosipulivoin lisäksi grillatut ja maustetut kasvikset. Muokkasin hampurilaissämpylöiden ohjeen sopivaksi Jan Hedhin Mestarileipurin leipäkirjasta. Täytteen ohjeen löysin Leila Lindholmin Parhaat ruokaohjeet -kirjasta muuttaen joitakin aineksia mieleisikseni. Hampurilaiset ovat sopivan korkuisia syötäväksi vaikkapa paperista. Lapsille sämpylöitä voi paistettaessa hieman painella kasaan, jolloin hampurilaisesta tulee hieman matalampi.
Hampurilaissämpylöistä enemmän täällä.
Hampurilaiset häivähdyksellä Kreikkaa
Hampurilaissämpylät, 6 kpl
13 g tuorehiivaa
13 g tuorehiivaa
250 g (2 1/2 dl) täysmaitoa
5 g (1/2 tl) hunajaa
450 g (noin 7 1/4 dl) erikoisvehnäjauhoja
50 g normaalisuolaista voita
10 g (vajaa 1 rkl) merisuolaa
♥
voiteluun kananmunaa
seesaminsiemeniä
Esitaikina:
Lämmitä maito 37-asteiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää hunaja sekä puolet jauhoista ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Peitä astia kelmulla ja anna kohota 30 minuuttia.
Taikina:
Mittaa muut taikinan ainekset kulhoon ja lisää joukkoon esitaikina. Vaivaa taikinaa 20 minuuttia. Laita taikina öljyttyyn, kannelliseen muovikulhoon ja anna levätä 1 tunti.
Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle alustalle (silikonista alustaa ei tarvitse jauhottaa). Jaa taikina kuuteen osaan ja pyörittele palat pyöreiksi sämpylöiksi. Voitele sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Anna sämpylöiden kohota 30 minuuttia.
Paista sämpylät 230-asteisessa uunissa keskitasolla noin 12 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Anna sämpylöiden jäähtyä leivinliinan alla.

Täytteeksi
Pihvit
Pihvit
600 g naudan paistijauhelihaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 mietoa punaista chilipaprikaa
2 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua paprikamaustetta
1 tl sokeria
1 1/2 tl ruususuolaa
rouhittua mustapippuria maun mukaan
2 rkl oliiviöljyä
Sekoita jauhelihaan hienoksi silputtu
valkosipuli ja chilipaprika. Lisää mausteet ja oliiviöljy. Muovaa
seoksesta kuusi hampurilaispihviä. Tee pihveistä vähän sämpylöitä
suurempia, koska pihvit pienentyvät hieman paistettaessa.
Valkosipulivoi
2 rkl pehmeää voita
nippu persiljaa (1 ruukku)
2 valkosipulinkynttä
Sekoita keskenään voi ja silputtu persilja ja hienonnetut valkosipulinkynnet.
Lisäksi
pieni pätkä paksua kesäkurpitsaa
3 isoa tomaattia
100-150 g halloumijuustoa (riippuen kuinka paksuja siivuja haluaa)
sydänsalaattia (salaatinkerän sisimpiä lehtiä)
oliiviöljyä
ruususuolaa
jauhettua mustapippuria
Viipaloi kesäkurpitsasta ohuita viipaleita.
Viipaloi tomaateista vähän paksumpia viipaleita. Voitele viipaleet
kevyestioliiviöljyllä ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Halkaise
sämpylät ja voitele sisäpinnat oliiviöljyllä.
Käytä paistamiseen mieluiten grillipannua/valurautapannua. Paista ensin viipaloidut halloumijuustopalat. Putsaa pannusta halutessasi hallomin suolaliemijäämät pois. Paista sitten pihvit ja sen jälkeen kevyesti kesäkurpitsa -ja tomaattiviipaleet. Paista viimeiseksi sämpylöiden puolikkaat. Sivele lämpimille sämpylänpuolikkaille valkosipulivoita. Kokoa hampurilaiset. Minä laitoin näin: sämpylän alapuoli valkosipulivoilla, kesäkurpitsaviipale, halloumiviipale, pihvi, salaattia, tomaatti ja sämpylän yläpuoli valkosipulivoilla.

Taikina kohoamisen alussa.
Sämpylät kohoamassa.
Valmiit hampurilaissämpylät.
Grillattuja halloumiviipaleita.
Kevyesti grillattuja kesäkurpitsa -ja tomaattiviipaleita.
Valkosipulivoi sulamassa grillatuille sämpylöiden puolikkaille.
Hampurilainen on kätevä syödä suoraan paperista.
Poikamme hampurilaisen äärellä :)
- Kauniit hampparit. Ohjetta lukiessa nousi vesi kielelle.
- tästä löytyy kaikki Kreikan muisteloon tarvittavat maut
- Halloumia, yksi lempijuustoistani! Vaikuttaa lupaavalta reseptilta.
- Kreikka on minulle lähellä sydäntä. Halloumi ja kesäkurpitsa- nam!
- Kaunis burgeri, halloumi on yksi lempparijuustoista ja toimii varmasti myös burgerissa.
Tässäkin hampurilaisessa minua viehättää erityisesti juusto, halloum on suurta herkkuani! Kesäkurpista on mielenkiintoinen lisuke.
- Halloumi on ihanaa, varmasti toimii hampurilaisenkin välissä! Itse olen huono syömään kesäkurpitsaa mutta ihan varmaan tuossa menisi empimättä!
- Kuohkeat ja kauniit sämpylät -halloumi-juusto on herkkua ja itselleni myös uusi tuttavuus kokeilla hampurilaiseen -toimii varmasti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti