Päädyin tähän reseptiin, koska se oli minulle ulkonäöllisesti tuttu, mutta en ollut tehnyt enkä maistanut sitä.
Itävaltalaisen Linzin kakun sanotaan olevan maailman vanhin kakku, jo vuodelta 1653. Nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta se tulee luultavasti Linz-nimisestä Itävallan kaupungista. Leipuri Johann Konrad Vogel aloitti kakun massatuotannon vuonna 1823, jonka seurauksena kakku tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Linzin kakkua syödään yleensä joulun aikaan. Linzin kakulle löytyy monenlaisia reseptiversioita, mutta tämä on lähinnä alkuperäistä. Vanhemmissa resepteissä mm. voi ”leikataan” kylmänä tomusokerin joukkoon, kun taas uudemmissa resepteissä voi sekoitetaan pehmeänä joukkoon. Tyypillistä tälle kakulle ovat pähkinät, punaherukkahillo (monessa reseptissä laitetaan vadelmahilloa) ja taikinaristikko päällä.
Tein kakun tämän ohjeen mukaan. Tiedot löysin Wikipediasta ja eri reseptejä lukemalla.
Tässä reseptissä käytettiin kokonaisia hasselpähkinöitä (jos suomensin oikein) ja se tuotti vähän vaikeuksia taikinaa kauliessa. Mutta ne kokonaiset, paahdetut pähkinät maistuivat kivalta valmiissa kakussa! Laitoin taikinaristikon vähän turhan tiheään eli marmeladi ei pääse kunnolla esille. Monissa ohjeissa oli siivilöity tomusokeria kakun päälle. Minä siivilöin vain kakkupalan päälle. Punaherukkamarmeladin tein aiemmin tekemieni marmeladiohjeiden mukaisesti. Marmeladin voi tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen.
Lisätty myöhemmin: kakku sijoittui ihanasti toiseksi haasteessa ja sain hienon palkinnon Van Houtenilta. Palkinnosta lisää täällä.
Linzin kakku
Punaherukkamarmeladi
(tässä linkki ohjeeseen kuvineen)
250 g punaherukoita (käytin nyt pakastepunaherukoita)
1 rkl sitruunamehua
85 g hillo-marmeladisokeria
Kakku
150 g kylmää voita
150 g tomusokeria
250 g (noin 3,5 dl) vehnäjauhoja
10 g (noin 2 1/2 tl) leivinjauhetta
1 kananmuna
100 g paahdettuja hasselpähkinöitä (paahdoin itse)
hyppysellinen vaniljaa (laitoin ½ vaniljatangon siemenet)
hyppysellinen sitruunaa (laitoin ½ sitruunan kuoriraasteen)
hyppysellinen kanelia (laitoin noin 1/8 tl)
hyppysellinen jauhettua neilikkaa (laitoin noin 1/8 tl)
300 g punaherukkamarmeladia
100 g mantelilastuja
voiteluun kananmunaa
koristeluun tomusokeria (laitoin vain kakkupalalle)
Kauli ¾ taikinasta 1 ½ cm:n paksuiseksi levyksi ja aseta se halkaisijaltaan 22 cm olevan irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin lasista paistoalustaa ja pyöreää säädettävää reunavuokaa). Levitä päälle punaherukkamarmeladi. Kaulitse loppu taikina ja suikaloi se esim. taikinapyörällä. Asettele taikinasuikaleet ristikkotyyliin marmeladin päälle (käytin suikaleiden siirtoon apuna pitkää palettiveistä, koska suikaleet olivat helposti katkeilevia kokonaisten pähkinöiden takia). Voitele kevyesti vatkatulla kananmunalla ja ripottele reunoille mantelilastut. Paista 190-asteisessa uunissa alatasolla 40-45 minuttia. Poista vuoan reuna ja anna kakun jäähtyä. Koristele tomusokerilla (minä koristelin siis vain annospalan).
Kakku ennen paistoa.
En ehtinyt odottaa, että kakku jäähtyisi kokonaan. Täyte ei siis ollut vielä täysin hyytynyt.
- Linzer on oma kahvihetken suosikkini. Hienoa, ettet käyttänyt vadelmaa tai mansikkahilloa
Tätä kakkua syödään kyllä ympäri vuoden, mutta se tehdään ihan itse usein vain jouluksi!
Tomusokeri usein pilaa tortun ulkonäön, joten mieluummin ilman tai sihtailut säästeliäästi just’ ennen tarjoilua.
Koristelusi on kaunis, hiukan yli runsas, joka turhaan piilottaa alleen punaherukkamarmelaatin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti