Onnelin pikku keittiö: ♥ Oliver ♥

Maanantaina meidän perheessä oli todella raskas päivä! Veimme meidän Oliver-kissamme viimeistä kertaa eläinlääkärin luokse :( Se sai nukahtaa rauhaisasti ikiuneen. Raskasta oli koko viimeinen viikonloppu yhdessä kissaherran kanssa. Kun tiedettiin, että yhteiset päivät ja hetket kävivät vähiin. Ja samalla oli niin huolissaan, että miten kissa voi ja jaksaako se edes odottaa eläinlääkärille saakka. Nyt on suuri ikävä ja suru, mutta ahdistus ja huoli ovat poissa. Onneksi lapset pitävät minut liikkeellä, niin päivät kuluvat lennokkaasti. Olen myös huomannut, että leipominen ja kokkaaminen toimivat hyvänä terapiana :)

Oliver tuli luokseni ollessaan vasta 5 viikkoa vanha. Ihan liian pieni! Annoin Oliver-nimenkin sen takia, kun se oli vähän kuin pieni orpokissa. Sen emäntä halusi päästä pennuista eroon nopeasti. Muistan, kun menin kaupan pihaan hakemaan pentua. Se tuotiin minulle autossa kassin sisällä. Se näytti niin pikkuruiselta isossa kassissa. Otin sen syliini ja kävelin kotiin. Se oli alusta saakka seurallinen ja virkeä. Sitä en silloin hoksannut, että se olisi tarvinnut vielä jonkin aikaa korvikemaitoa. Minulle kerrottiin, että se söi jo tavallista kissojen ruokaa. Sitä minä sitten annoin murojen je veden lisäksi. Se, että Oliver joutui emostaan eroon noin aikaisin, näkyi Oliverin elämässä. Emo ei mm. ehtinyt opettaa kaikkia käytösmalleja. Oliver ei ikinä oppinut peittämään tuotoksiaan hiekkalaatikossa. Se peitti ne raapimalla seinää tai lattiaa :) Kun Oliver ei saanut imeä maitoa emoltaan tarpeeksi pitkään, lutsutti se muutaman ensimmäisen vuoden ajan paitaani, jos paita oli pehmeä tai villainen.

Oliver oli tosiaan aina seurallinen ja kaipasi paljon huomiota. Aluksi sen elämä oli varmasti tosi stressaavaa, koska minä olin paljon pois kotoa. Silloin opiskelin kaikki arkipäivät ja melkein joka päivä menin melkein suoraan koulusta töihin iltavuoroon. Kävin vain kääntymässä kotona. Iltavuorosta päästyäni menin aika pian nukkumaan. Vapaa-ajat käytin koulutehtäviin tai luin kokeisiin. Usein olin viikonloputkin töissä. Olin melkein koko ajan väsynyt. Oliverin huomiointi jäi ihan liian vähiin ja se purkautui stressinä. Oliver alkoi raapia pattereita ja maukui suureen ääneen. Se teki sitä kaiket yöt. Se lisäsi univelkaani ja olin välillä ihan puhki. Kun Oliver oli noin puolivuotias, päätin hankkia sille seuraksi kissakaverin. Viivi tuli löytöeläintalosta ujona ja pahoja kokeneena. Viivi oli pitkään aina piilossa ja vein sille ruoat sohvan alle. Oliver hyväksyi Viivin ja sai hiljalleen Viivin pois koloistaan ja rohkaisi sitä. Vuosien varrella kissoista tuli hyvät ystävykset. Viivi on edelleen päivät enimmäkseen sänkymme alla ja tulee sieltä vain, kun lapset ovat poissa näköpiiristä. Oliverin vanavedessä Viivi uskaltautui kulkemaan lastenkin joukossa. Nyt Viivin tuki ja turva on poissa. Mutta onneksi se on rohkaistunut viime vuosina paljon ja tulee iltaisin minun ja mieheni väliin sohvalle kiehnäten, kehräten ja puskien :)

Täällä enemmän juttua Viivi-kissastamme.

Oliver toivotti aina vieraat tervetulleeksi ja halusi olla kaikessa mukana. Nyt tuntuu oudolta, kun Oliver ei tule pyörimään keittiöön meidän syödessä, pyytämään pääsyä terassille tai muuten vaan olemaan kanssamme. Siitä olen iloinen, että Oliver sai varmasti toteuttaa yhden unelmansa nyt loppuaikana, sairaana ollessaan. Se sai pyydystettyä linnun! Oliver katseli mielellään aina lenteleviä lintuja ikkunasta. Syksyisin meidän lasitetulle terassille eksyy välillä talitinttejä. Oliver oli terassilla, kun yksi tintti pyrähti sinne. Lintu meni lattiatasoon ja parissa sekunnissa Oliver oli saanut sen niskan hampaisiinsa. Lintu kuoli heti. Oliver oli ylpeä teostaan ja halusi sinä päivänä mennä monta kertaa terassille haistelemaan ja katselemaan. Kun kerroin Inkalle Oliverin lähestyvästä kohtalosta, Inka mietti:" Nyt niiden lintujen kannattaisi olla varuillaan siellä taivaassa, kun Oliver menee sinne!" :)

Vaikka Oliver tykkäsikin ihmisistä ja seurasta, oli lasten elämöinti sille välillä aika stressaavaa. Onneksi mieheni vanhemmat ottivat välillä kissat kotiinsa muutamaksikin viikoksi. Siellä kissat saivat jakamatonta huomiota ja saivat ennen kaikkea olla rauhallisessa ympäristössä ja nauttia olostaan. Olen tosi kiitollinen siitä! Oliver pääsi Viivin kanssa vielä viimeisinä aikoinaan viikoksi heille hoitoon. Vaikka Oliver olikin jo tosi kipeä, uskon sen ottaneen kaiken ilon irti ♥ Anoppini ja Oliverin yksi lempipuuha oli se, että he menivät saunaan kierrokselle. Sauna ei ollut päällä, mutta Oliver tykkäsi haistella ja oleilla siellä. Oliver oli mamin ja paapan Rakas! Ja Viivi on edelleen :)

Oliverin selkeät oireet alkoivat lokakuun alussa. Oliverilla oli alkanut olla löysiä, vaaleanruskeita kakkoja. Sitten anoppini kysyi meillä käydessään, että onko kissa laihtunut. Emme olleet sitä itse oikein huomanneetkaan. Punnitsimme Oliverin ja se olikin laihtunut noin 1,5 kg. Normaalisti Oliver painoi reilu 5 kg (joskus jopa 5,5 kg) ja nyt se painoi 3,5 kg. Veimme sen eläinlääkärille ja siltä otettiin monet verenkuvat. Kaikki muu oli kohdallaan, mutta maksa-arvot olivat vähän koholla. Oliver sai maksaa vahvistavaa ruokaa, antibioottikuurin ja vatsaa rauhoittavaa lääkettä. Mikään niistä ei auttanut. Jo tuolloin lääkäri epäili vahvasti kasvainta. Oliver kävi eläinlääkärissä kontrollikäynnillä. Verikokeita ym. ei enää otettu, koska emme olisi kuitenkaan lähteneet isompiin hoitoihin. Iso osa sairauksista oli jo karsittu pois. Sovimme, että tarkkailemme kissan vointia ja teimme lopetuspäätöksen, jos vointi heikkenee paljonkin. Vointi heikkenikin koko ajan. Oliver laihtui lisää ja painoi lopussa tasan 3 kg. Oli hurjan näköistä, kun Oliver käveli. Luut lonksuivat ja törröttivät. Silittäessä pystyi tuntemaan törröttävät luut heti nahan alla. Ruokahalu pysyi kaiken aikaa normaalina. Oliver söi ja joi jopa normaalia enemmän, koska annoimme sille sairaana ollessa päiväaikaankin ruokaa. Mutta ruoansulatus ei toiminut yhtään. Välillä kakka oli kuin vettä. Lopussa sen seassa oli välillä vertakin. Oliverilla täytyi olla ihan hirmuiset tuskat. Meille se ei varmasti näyttänyt puoliakaan kärsimyksestään. Mutta kyllä viimeisinä viikkoina Oliverin silmistä näkyi, että se kärsi. Sen pupillit olivat aina isoina, vilkkuluomet olivat aina näkyvillä, se kulki paljon pää painuksissa ja häntä alhaalla, sen ääni muuttui vaimeaksi ja käheäksi ja se kulki hitaammin. Se nukkui paikoissa, joissa ei ollut aiemmin nukkunut kuten meidän jalkopäässä, sänkymme alla ja eteisen lattialla. Se oksenteli ja kävi laatikolla lopussa vesikakalla 5-8 krt päivässä. Viimeisenä iltana Oliver oli meidän lähellä. Ensin se makasi sohvalla vieressämme ja sitten se nukkui sängyllämme. Silitimme sitä ja se kehräsi. Kävin viimeisinä päivinä välillä tarkistamassa, että onko kissa hengissä. Kun se makoili niin paljon sänkymme alla. Aina se nosti hiljaa päänsä ja maukaisi hipihiljaa.

Itkin melkein koko Oliverin viimeisen päivän ajan. Niin olin tehnyt edelliset illatkin. Oli sydäntäsärkevää kantaa Oliver lasten viereen ja pyytää heitä jättämään kissalle hyvästit (olimme puhuneet aiemmin Oliverin sairaudesta ja kohtalosta heille). Lapset halasivat, silittivät, antoivat pusuja ja juttelivat hellästi. Kun laitoin Oliverin kuljetuskoppaan, Mio haki pienen jakkaransa ja kitaransa ja istui laulamaan ja soittamaan, mitäs muuta kuin Robinia :) Kuljetin Oliverin kaupunkiin linja-autolla ja se oli kamalaa! Bussi oli täynnä matkustajia ja vaikka kuinka koitin pinnistellä, itkin koko matkan. Oliverkin varmaan itki, kun tavastaan poiketen maukui hiljaa melkein koko ajan. Koppaankin oli mennyt aiemmin helposti, mutta nyt se pisti hanttiin. Eläinlääkärin pöydällä se aavisti kohtalonsa. Se oli pää painuksissa ja näytti siltä, kuin olisi jo saanut rauhoittavaa. Mieheni piti sitä vielä sylissä ja silitimme sitä loppuun saakka ♥ Nyt Oliver lepää vanhempieni pihamaassa. Lähellänsä ovat myös Tupsu-kissani (joka jäi 7-vuotiaana junan alle ja surin kissaa ihan hirmuisesti), Tusse-kissa (joka myös kuoli kasvaimeen), Stella-koira, Sasha-koira ja Mimosa-kissani. Niinkuin Inka sanoo, me näemme unissa, Oliver!

Tässä kirjoitus, jonka mieheni kirjoitti Oliverin muistolle

♥

Oliver-kissa

Muistan kun sut tapasin ja sohvan kaiteella rapsutin. Siitä alkoi tää ystävyys jota jatkunut on jo iäisyys. Vaan iäisyyskin lyhyt on kun tulee aika kuolohon.

Kyllä kuolemas osaa satuttaa vaan aika korjaa haavojaan. Jää monta muistoa mahtavaa ja kehräyksesi muistan mä ainiaan.

Olit ensimmäinen lemmikki ja siksi suren suuresti. On monta muutakin surijaa vaan toivottavasti me vielä tavataan. Unissa tai missä vaan saat korvaani sä kuiskuttaa.

Nyt pääset paikkaan parempaan ja toisten kanssa peuhaamaan. Sateenkaaren päässä tavataan ja saan sua vielä rapsuttaa. Olit kissa mitä mahtavin ja olet sitä vieläkin.

Hyvää matkaa Oliver ja muista tulla välillä moikkaamaan!

♥

Oliver 5-viikkoisena mummulassa käymässä.