tiistai 14. syyskuuta 2010

Amerikkalainen juustokakku


Sain loppukesällä maistaa setäni vaimon tekemää tosi herkullista amerikkalaista juustokakkua. Pakkohan sellaista oli itsekin koittaa tehdä :) Minulla on sekä tuon maistamani juustokakun resepti että myös Encyclopedic Cookbook-kirjan resepti. Yhdistelin vähän reseptejä, mutta enimmäkseen noudatin maistamani juustokakun reseptiä.

Kummassakin ohjeessa oli neljä kananmunaa. Minulla tuli ensimmäisellä yrittämällä kakku melkein yli laitojen. Käytin 24 cm läpimittaista vuokaa. Nyt tein muuten samalla ohjeella, mutta laitoin vain 3 munaa. Nyt kakku kohosi ainakin yläreunoihin asti, mutta ei pursuillut yli. Kakku olisi kuitenkin kivempi vähän korkeampana. Vuoan on siis hyvä olla aika korkeareunainen. Minun vuokani korkeus on noin 7,5 cm.

Amerikkalainen juustokakku

Pohja

1 cup/ 2,4 dl (eli noin 8 kpl) murskattuja Digestive-keksejä

4 Tbsp./ reilu 1/2 dl sulatettua margariinia

1/4 tsp./ reilu 1/4 tl kanelia

1/4 cup/ 1/2 dl fariinisokeria

Murusta keksit esimerkiksi näin


Yhdistä keksimurut, kaneli, fariinisokeri ja sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi. Laita halkaisijaltaan 24 cm olevaan vuokaan pohjalle laivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Painele keksimuruseos pohjalle ja noin 2,5 cm reunoille. Laita tuorekelmu päälle ja jääkaappiin jäähtymään täytteen tekemisen ajaksi.

Täyte

4 kananmunaa (itse siis laitoin nyt vain 3)

1 cup/ 1 prk maitorahkaa

2 Tbsp./ reilu 2 rkl jauhoja (laitoin vehnäjauhoja)

1/8 tsp./ 1/8 tl ruususuolaa

1tsp./ 1 tl vaniljasokeria

1 cup/ 2,4 dl sokeria

1 Tbsp./ 1 rkl sitruunamehua (voi jättää poiskin tai laittaa vähemmän)

450 g maustamatonta tuorejuustoa

Erottele kananmunat keltuaisiin ja valkuaisiin. Vatkaa keltuaiset paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siihen rahka, jauhot, suola, vaniljasokeri, vajaa 2 dl sokeria ja sitruunamehu ja sekoita. Lisää vielä tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.
Vatkaa valkuaisia, kunnes seos on vaahtomaista. Lisää sitten loppu sokerimäärä eli vajaa 1/2 dl vähitellen sekaan koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes valkuaisvaahto on kovaa ja kiiltävää. Kääntele vaahto muun täytteen sekaan. Kaada täyte vuokaan.

Paista juustokakkua 175-asteisessa uunissa noin tunti, tai kunnes kakku on keskustaa myöten hyytynyt. Kakku kohoaa lopussa, mutta sitten pinta laskee. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Säilytä kakkua jääkaapissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti