Tässä vähän infoa intiaanisokerista niille, jotka ovat siitä kiinnostuneita.
Intiaanisokeri on täysruokosokeria. Nykyään
käytän pääsääntöisesti intiaanisokeria sekä leivonnassa että
ruoanlaitossa, koska se on terveellisempää ja paljon maukkaampaa. Monet
ovat todenneet, että intiaanisokeri on laskenut verensokeriarvoa!
Leivonnassa on hyvä ottaa huomioon, että
intiaanisokeria käytetään ohjeissa määrällisesti enemmänon kuin
tavallista kidesokeria. Ensinnäkin sen takia, että intiaanisokerissa on
paljon kivennäisaineita ja sen myötä hiilihydraattien määrä on pienempi
kuin tavallisessa sokerissa. Intiaanisokeri on lisäksi tilavuudeltaan
kevyempää kuin valkoinen sokeri. Sitä voi siis laittaa määrällisesti
enemmän, vaikka paino on sama. Esim. 2 dl valkoista sokeria vastaa noin 2
1/2 dl intiaanisokeria. Intiaanisokeri liukenee hyvin sekä kuumaan että
kylmään veteen.
Etelä-Amerikassa, Andeilla, kasvaa
sokeriruokoa, josta intiaanit valmistavat käsin sokeria. Intiaanisokeri
saa nimensä intiaanien tekemästä arvokkaasta työstä. Intiaanisokerin
valmistus on noin tuhat kertaa hitaampaa kuin teollisuussokerin
valmistus.
Intiaanit puristavat ensin hellävaraisesti
sokeriruo'osta mehun. Sitten he kuivaavat mehun miedolla lämmöllä. Tämän
ansiosta sokeriruo'on tärkeät ainesosat, vitamiinit ja kivennäisaineet
säilyvät. Sen jälkeen intiaanit jauhavat ja pussittavat kuivatun mehun.
Sokeria ei kiteytetä. Sen valmistuksessa ei käytetä muita lisäaineita,
paitsi kalsiumia pH:n loppukontrollia varten. Intiaanisokerissa ei
tarvita myöskään paakkuuntumisenestoaineita.
Intiaanisokeri-täysruokosokerissa on
kalsiumia, rautaa, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, fluoria, kromia,
kaliumia, piihappoa ja fosforia. Täältä Masajo Oy:n kotisivuilta löytyvät tarkemmat tiedot sokeriruo'on aineista ja niiden vaikutuksista.
Vertailua muihin sokereihin:
Intiaanisokerin sokeripitoisuus on
89,7 % Japanin Tieteen ja Teknologian laitoksen mukaan. Loput ainesosat
ovat ovat mineraaleja, jouhin sisältyvät pääravintoaineet ja
hivenaineet.
Raakaruokosokeri ei
ole niin ravinnerikasta, koska sen valmistusvaiheessa
sokeriruokomehusta poistetaan melassi ja se puhdistetaan kiteyttämällä.
Puhdistuskertojen lukumäärästä riippuu kuinka paljon kivennäisaineita
raakasokeriin jää.
Valkoinen sokeri on jalostuksen lopputuote. Sitä on puhdistettu niin monta kertaa, että mineraalisuoloista jää jäljelle vain pienen pieni määrä.
Fariinisokeri on valkoista sokeria, johon on lisätty vähän melassia.
Intiaanisokeria saa joko jauheena tai
paloina. Sitä saa yleensä Punnitse ja Säästä-kaupoista ja useista
luontais- ja terveyskaupoista.
♥ Löysin tietoa intiaanisokerista Masajon kotisivuilta. Sieltä löytyy paljon muutakin hyödyllistä tietoa ja mm. reseptejä.
Aitoa Intiaanisokeri-täysruokosokeria, jota Masajo-perheyritys maahantuo.
Masajo-perheyrityksen kehittämä Jaksamisjuoma
3 dl vettä
1/4 tl ruususuola-kristallisuolaa
2-3 rkl intiaanisokeri-täysruokosokeria
Sekoita nämä keskenään. Suositellaan juotavaksi joka aamu. Aluksi voi kokeilla pienempää määrää.
Täällä tarkemmin jaksamisjuomasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti