Tässä taas satoa Encyclopedic
Cookbook.keittokirjasta. Siellä oli oikein periamerikkalainen resepti
eli juustomakaronilaatikko. Ei ole koskaan tullut sitä tehtyä, joten
nytpä sitten tein. Oli ihan kivaa vaihtelua lihamakaronilaatikolle.
Kirjassa oli kolme versiota tästä ruoasta.
Yhdessä oli mm. parsaa, valkosipulia ja Cheddar-juustoa. Kaksi muuta
ohjetta olivat pelkistetympiä. Ne olivat muuten samat, mutta lapsille
tarkoitettu oli vähän terveellisempi versio. Tein nyt vähemmän
terveellisemmän ohjeen mukaan.
Juustomakaronilaatikko
2 cups/ 4,8 dl makaronia
8 cups/ vajaa 2 L vettä
2 tsp./ 2 tl ruususuolaa
2 cups/ 4,8 dl juustoraastetta (mielellään voimakasta)
1/4 tsp./ 1/4 tl ruususuolaa
hyppysellinen pippuria (laitoin jauhettua mustapippuria)
1 1/4 cups/ 3 dl maitoa
Kiehauta vesi
ja lisää suola. Keitä siinä makaronia 15 minuuttia. Kaada vesi pois.
Lado voideltuun uunivuokaan kerroksia niin, että ensin kerros makaronia,
sitten juustoraastetta, sen päälle ripotellen suolaa ja pippuria ja
sitten taas makaronia jne. Minulla tuli neljä kerrosta. Päällimmäiseksi
jää siis juustoraastekerros suolalla ja pippurilla. Lämmitä maito ja
kaada se vuoan reunoille.
Paista 190-asteisessa uunissa 30 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti