Pieni marsipaanitarina

Kaikki alkoi siis tästä "jäätelöruususta". Hain kaapista siskoltani saamani vihreän marsipaanipötkön. Halusin tehdä ruusun. No, tulipahan ainakin harjoiteltua! Minulla ei vielä tuolloin ollut minkäänlaisia marsipaanityövälineitä. Oli kyllä hauska keksiä kaikenlaisia konsteja. Esim. ruohot pursotin valkosipulinpuristimella. Hiekka on murskattua Weetabixia. Silminä on mm. mustapippureita.

Ruususta syntyi uusia ajatuksia ja tästä alkaakin...

Pieni marsipaanitarina

 

Olipa kerran pieni ruohomaja. Sen vieressä oli vain vähän hiekkaa nurmikkoa. Se oli hyvin hiljainen paikka. Sitten hiekan päälle ilmestyi multakasa, joka houkutteli kaikenlaisia pieniä eläimiä ja otuksia tulemaan asumaan sinne. Sitten eräänä päivänä otus löysi ruohomajan. Mikä tuo otus mahtoi olla?

    

Se oli pieni hymyilevä perhosentoukka, Wilfred. Wilfred oli kovin iloinen, kun oli löytänyt paikan jossa voisi hengähtää vähän. Mutta sitten hän huomasi olevansa aivan yksin. Ketään ei näkynyt. Wilfred päätti ottaa pienet torkut. Hän toivoi, että kun hän heräisi, olisi hänen lähellä ainakin yksi kaveri, jonka kanssa voisi leikkiä ja jonka kanssa voisi puhua. Katsotaanpas miten käy...

    

Kolmen tunnin päiväunien jälkeen Wilfred heräsi. Hän katseli ympärilleen ja tosiaan, jotain oli tapahtunut. Hän näki ison ruohokasan ja lehtiä. Sitten hän näki ystävällisen näköisen kilpikonnan. Kilpikonna söi ruohoa ruohokasasta. Hänen nimi oli Tolly. Tolly mumisi, ettei ollut koskaan syönyt niin herkullista ruohoa. Hän huomasi myös lehdet ruohokasan takana ja päätti syödä ne jälkiruoaksi. Mutta sitten Wilfred huomasi, että jokin kutitti häntä. Hmmm...

    

  

Wilfred punastui hieman. Hän näki vieressään hurjan kauniin perhosentoukan, jonka nimi oli Una. Unakin punastui ja sanoi, että oli seurannut Wilfrediä. Hän oli ollut salaa ihastunut Wilfrediin jo pidemmän aikaa. Wilfred ei voinut olla hymyilemättä. Hän ryömi lähemmäs Unaa. Wilfred ja Una mahtuivat täydellisesti ruohomajaan. Kun he halusivat nukkua, he vain käpertyivät toistensa syliin.

    

Multakasa oli houkutellut muutaman toukan ja kastemadon. He saivat seuraa, kun suuri käärme luikerteli heidän luokseen. Heillä oli paljon matoisia asioita juteltavanaan.

    

Edward-käärme oli iloinen, että kukaan ei pelännyt häntä, vaikka hänellä oli niin suuret hampaat. Äitipossu nimeltään Mollie tuli muiden luokse. Hänellä oli mukanaan rakas Greta-possuvauvansa. Mollie istahti kuralammikkoon.

    

Mollie ja Greta katselivat jotakin lentävää pientä otusta. Tuo pieni otus istahti nurmikolle. Se oli mehiläinen nimeltään Siggie. Siggie oli lentänyt pitkän matkan ja oli todella väsynyt.

 

Siggie lepuutti siipiään. Sitten hän näki lampaan tulevan häntä kohti. Tyttölammas oli nimeltään Spot ja hän itki. Kaikki muut eläimet kysyivät, miksi Spot oli niin surullinen. Spot kertoi, että hän oli jättänyt laumansa, koska toiset lampaat olivat pilkanneet hänen ruskeita täpliään ja keltaista väriään. Spot kertoi tulleensa keltaiseksi, koska oli syönyt liikaa maissia poikasena. Ja hän vihasi Spot-nimeään.

    

Mollie, Greta ja kaikki muutkin eläimet ehdottivat Spotille, että hän voisi keksiä itselleen uuden, paremman nimen. Spot alkoi hymyillä.l Hän mietti hetken. Sitten hän ilmoitti ylpeänä uuden nimensä, joka oli Wendy. Kaikki taputtivat ja Wendy oli onnellisempi kuin koskaan.

Wilfred oli iloinen, koska oli löytänyt niin monta uutta ystävää. Wilfred ja Una miettivät, että minkänäköisiä perhosia he olisivat jonain päivänä. Kuinka pian se selviää heille?

 

Päivät kuluivat ja niin pienet kuin suuretkin eläimet nauttivat elämästään pienessä eläinkylässään. Joka päivä heille tapahtui kaikenlaisia hyviä ja hauskoja asioita. Yhtenä päivänä erilaisia kukkasia ilmestyi sinne.

    

Kukkaset tuoksuivat hurmaavalle. Wilfred ja Una olivat miettineet, millaisiksi perhosiksi he muuttuisivat. Eräänä aurinkoisena aamuna eräs suuri ja kaunis perhonen lensi heidän lähelleen. Perhonen nimeltään Wanana kertoi heille, että hän oli saanut siipensä juuri edellisenä päivänä ja hän rakasti lentämistä.

Wanana kertoi, että lennellessään hän oli huomannut hassun näköisen eläinkylän alhaalla. Hänen oli pakko tulla katsomaan lähemmäs. Wilfred ja Una eivät malttaneet odottaa sitä hetkeä, että hekin muuttuisivat perhosiksi. He toivoivat, että voisivat näyttää yhtä kauniilta kuin Wanana tai ainakin melkein niin kauniilta.

Myös ujo jänis nimeltään Tom tuli eläinkylään. Tom oli kuullut nauramista ja puhetta, joka kuulosti niin iloiselta, että hän halusi tulla asumaan niiden iloisten eläinten kanssa.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Pieni hohtava keiju lensi eläinkylän yläpuolelle. Keiju kantoi jotakin. Hän hymyili ja sanoi pitävänsä huolen kaikista eläinkylän asukkaista. Hän laski maahan ison korin, joka oli täynnä ruohoa ja heinää eläimille syötäväksi. Onneli, tuo pieni kimalteleva keiju lupasi, että milloin vain eläimet tarvitsisivat hänen apuaan, tulisi hän mielellään auttamaan.

    

Eläimet jatkoivat iloista eloaan ja elivät pitkän, onnellisen elämän. :)