Tässä vähän infoa ruususuolasta niille, jotka ovat siitä kiinnostuneita.
Tutustuin parisen vuotta sitten
ruususuolaan, joka tunnetaan myös intiaanisuolana ja kristallisuolana.
Sen jälkeen olen käyttänyt ainoastaan ruususuolaa.
Intiaanisuola-nimitystä käytetään silloin,
kun on kyse intiaanien valmistamasta ruususuolasta. He louhivat
ruususuolakimpaleita Etelä-Boliviassa, pilkkovat niitä käsityönä
pienemmiksi ja sitten huuhtovat ja jauhavat sen.
Ruususuola-nimi tulee suolan luonnollisesta, vaaleanpunaisesta väristä. Tuo väri syntyy mm. mangaanista ja raudasta.
Ruususuola-kristallisuola sisältää 84 eri
alkuainetta ja sen koostumus vastaa täydellisesti kehomme tarpeita.
Ruususuolaa saadaan vuoristoihin puristuneesta suolasta, jota on
muodostunut mannerlaattojen liikkumisen tuloksena syntyneiden alkumerien
kuivuessa. Vuorten paineisessa puristuksessa muodostuneen, täysin
puhtaan suolan mineraalit ovat hyytelömäisessä muodossa, jolloin kehomme
pystyy käyttämään ne tehokkaasti hyödykseen.
Ruokasuola on ns. karsittu suola,
jossa on putsaamisen jälkeen jäljellä vain natriumia ja kloridia. Sitten
siihen lisätään muutamia aineita, kuten jodia, magnesiumia ja
paakkuuntumisenestoaineita. Ruokasuola voi nostaa verenpainetta, koska
veri yrittää kuljettaa ruokasuolan sisältämät haitalliset ainesosat
mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kauas sydämestä. Ruokasuola
kerää myös helposti nestettä kehoon ja rasittaa munuaisia. Koska
natriumkloridia on monissa valmisruoissa ja säilöntäaineena esim.
joissain jogurteissa, voi ihmisen päivittäin saama natriumkloridimäärä
olla kaksin- tai kolminkertainen siihen nähden minkä määrän keho pystyy
sitä suodattamaan. Ruokasuola on valkoista valkaisun myötä.
Huom! Monet ovat todenneet, että ruususuolan käyttö on alentanut verenpainetta! Teollisella ruokasuolalla on päinvastainen vaikutus.
Pientä vertailua:
Ruususuolassa, 100 gramman annoksessa on
Rautaa 3,3 mg
Kalsiumia 700 mg
Natriumkloridia 95,6 g
Kaliumia 646 mg
Magnesiumia 208 mg
Ruokasuolassa, 100 gramman annoksessa on
Rautaa 0,8 mg
Kalsiumia 150 mg
Natriumkloridia 98,6 g
Kaliumia 37 mg
Magnesiumia 33 mg
Ruususuola on tietenkin aika paljon
kalliimpaa kuin pöytäsuola, mutta se on hintansa arvoista! Ensinnäkin
ruususuola on terveellisempää. Arvostan myös intiaanien tekemää hidasta
ja taidokasta työtä. Lisäksi ruususuola on riittoisampaa kuin
pöytäsuola, koska sitä ei tarvitse aromaattisuutensa puolesta laittaa
ruokaan ihan niin paljon kuin pöytäsuolaa. Ruususuola on siis todella
aromikasta ja se sopii hyvin kaikkien ruokien maustamiseen.
Tietoja ruususuolasta löysin Masajon kotisivuilta täältä,
Putaan Kunto Siti Ky:n sivuilta sekä Ruohonjuuri ekomarketin sivuilta.
Masajo on perheyritys, joka työllistää Andien intiaaneja ja toimii
ruususuolan ja intiaanisokerin maahantuojana. Japani on mukana mm.
laadun ja tuotannon valvojana. Andien, Suomen ja Japanin yhteinen
tutkimushanke tukee Andien arvokasta kulttuuria.
Aitoa Ruususuola-kristallisuolaa, jota Masajo-perheyritys maahantuo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti