maanantai 22. marraskuuta 2010

Kinuskikakku valmistuneelle


Mieheni valmistui kauppatieteiden maisteriksi viime viikolla ja viikonloppuna sitten juhlistimme hienoa suoritusta! Juhlat pidettiin mieheni vanhempien luona. Anoppini oli leiponut mielettömän herkullisia tarjottavia!! Minä tein juhlaan täytekakun mieheni toiveiden mukaan. Päätin pitkästä aikaa tehdä sokerikakkupohjan. Kinuskikuorrutetta en ole tehnyt kuin kerran aiemmin, joten sitä vähän jännitin. Onneksi kaikki meni ihan mukavasti. Ainoastaan reunaosan kermapursotus tuli omasta mielestäni vähän liian röyhelöiseksi. Muutenkin tuo lehtityllalla tehty kuviointi tarvitsee vielä harjoitusta! Eipä se menoa silti haitannut :)

Hedelmäinen kinuskitäytekakku
 
Kakkupohja

Seitsemän munan vaalea sokerikakkupohja, ohje löytyy täältä.

Kostutus

noin 2 dl mangotölkin sokerilientä

Kostutin kakkupohjan levyt persikkaliemellä pullasudin avulla.

Persikkatäyte

250 g (ilman lientä) säilykepersikoita
 
2 dl vispikermaa
 
100 g vaniljatuorejuustoa 
 
1/2 dl vaniljakreemijauhetta

Valuta säilykepersikoista liemi ja säästä se pohjien kostutusta varten. Soseuta persikat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon vaniljatuorejuusto, persikkasose ja vaniljakreemijauhe. Levitä kostutetun pohjan päälle.

Mangotäyte

2 dl Flora Vispiä
 
100 g maustamatonta tuorejuustoa
 
1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria
 
1 tlk säilykemangoa
 
4 liivatelehteä
 
1 rkl vettä
 
noin 200 g säilykemangoa paloina

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen sokerit ja tuorejuusto. Valuta mangopurkista neste ja säilytä se kakkupohjien kostutusta varten. Soseuta mangoviipaleet. Lisää mangosose vaahdon sekaan. Kiehauta vesi. Sulata puristetut liivatelehdet siihen ja valuta ohuena nauhana vaahtoseokseen samalla sekoittaen.

Paloittele mangosiivuja pieniksi paloiksi ja ripottele mangotäytteen päälle.

Kinuskikuorrute

Tein kinuskin tomusokeriversiona, ohje löytyy täältä.


Kermapursotukset

5 prk (à 2 1/2 dl) Flora Vispiä
 
5 rkl vaniljakreemijauhetta
 
noin 1 dl tomusokeria
 
noin 1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Aloin vatkata kermoja vaahdoksi. Kun vaahto oli vielä melko löysää, aloin vähitellen lisätä sekaan sihtaamalla tomusokerin ja vaniljakreemijauheen. Otin noin 1/3 vaahdosta toiseen kulhoon ja maustoin/värjäsin sen tummalla kaakaojauheella. Lisäsin kaakaojauheen vaahtoon sihtaamalla. Laitoin vaahdot jääkaappiin odottamaan ja jähmettymään. Osan jätin kakun reunoja varten.

Levitin vispivaahtoa kakun reunoille. Tasoitin pinnan palettiveitsellä. Laitoin lopun vaalean vispivaahdon sekä kaakaovaahdon pursotuspusseihinsa. Pursotin ensin lehtityllan avulla kakun reunat vaaleaa vaahtoa käyttäen. Sitten pursotin kakun pääliosan reunat tähtityllan avulla kaakaovaahtoa käyttäen.

Röyhelöinen reunapursotus ;)


Koristelu

tummaa suklaata sulatettuna
 
kultaisia ja valkoisia koristerakeita

Tein kirjaimet ja numerot tummasta suklaasta. Sulatin suklaan ja kaadoin sen pieneen minigrip-pussiin. Käytin apuna pienisuista kirjoitustyllaa. Piirsin leivinpaperille kirjaimet ja numerot peilikuvana. Käänsin paperin toisinpäin (jotta kuulakärkikynän jälki ei tarttuisi suklaaseen). Nyt kirjaimet ja numerot osoittivat oikeaan suuntaan. Pursotin suklaalla mallien mukaan kirjaimet ja numerot ja annoin niiden jähmettyä jääkaapissa.

Asetin kirjaimet ja numerot kinuskin päälle. Niitä ei pystynyt sommittelemaan, koska ne tarttuivat heti kinuskiin. Piti vaan koittaa saada ne mahdollisimman suorasti. Ne piti laittaa muutenkin nopeasti päälle, koska muuten ne olisivat sulaneet käsiin. Lopuksi ripottelin pinnalle ja reunoille koristerakeita.


Tässä kakku päältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti