Nänä täytetyt patongit tein jo 1,5 vuotta
sitten :D Myöhemminkin olen näitä tehnyt, mutta en ole ottanut niistä
kuvia. Tällä ohjeella voi tehdä ihan tavallisia patonkeja tai sitten
täytettyjä patonkeja. Viimeksi tein niin, että tein kolme tavallista
patonkia, puolitin patongit ja halkaisin melkein kokonaan. Täytin
halkaistun välin salaatilla, juustolla, suolakurkulla, paprikalla, ja
leikkeleellä. Mieheni laittoi lisäksi oliiveja (itse en ole oliivien
ystävä). Täytteeksi voi keksiä vaikka mitä muutakin kivaa! Näin tehtynä
patongit olivat saman tapaisia kuin Subwayn patongit :)
Löysin ohjeen Ei makeaa mahan täydeltä-blogista täältä.
Laitoin vaan lisäksi patonkien sisään täytettä. Tällä ohjeella tulee
kolme suurempaa patonkia, tai neljä pientä kuten minulla. Tässä ohje
miten itse tein.
Täytetyt, rapeakuoriset patongit
5 dl vettä
25 g hiivaa
1 1/2 tl ruususuolaa
noin 12 dl vehnäjauhoja
Täytteeksi
ketsuppia/paseerattua tomaattia
juustoraastetta
kinkkusuikaleita
paprikaa pieneksi paloiteltuna
kuivattua basilikaa
Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle. Jaa taikina kolmeen (tai neljään) osaan ja kauli ne kevyesti suorakaiteen muotoisiksi, noin 1/2 cm:n paksuisiksi levyiksi. Jos haluat laittaa täytettä, levitä se tässä vaiheessa taikinalevyjen päälle. Älä levitä täytettä ihan reunoille asti. Rullaa levyt pitkiltä sivuilta ja laita ne leivinpaperoiduille pelleille saumapuoli alaspäin. Ripottele pintaan vähän jauhoja.
Anna patonkien kohota leivinliinan alla 30 minuuttia. Leikkaa terävällä veitsellä viillot patonkien pintaan. Paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla noin 8 minuuttia. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia.
Täytteitä voi
tietenkin laittaa oman mieltymyksen mukaan ja jokaiseen patonkiin voi
vaikka laittaa eri täytten. Jos tykkää valkosipulista, voi patonkilevyn
päälle levittää ensin voita/margariinia/öljyä, valkosipulituorejuustoa
ja sitten muutama murskattu valkosipulinkynsi. Yrttisen version saa
laittamalla tuoreita tai kuivattuja yrttejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti