keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Rex-kakku


Suomessa rex-kakku sai nimensä siihen käytettyjen rex-keksien mukaan. Ruotsissa kakku sai aikoinaan nimekseen radiokakku, koska radio oli tämän kakun kulta-aikana 1930-1940-luvuilla suosittu kapine ja kakku muistutti vanhan radion kovaäänistä.

Rex-kakulle on kehittynyt erilaisia reseptiversioita. Joissain ohjeissa on käytetty suklaatakin. Minä laitan tähän ohjeen, jonka sain äidiltäni. Tämä ohje on vanha. Olin aika pieni, kun äitini teki rex-kakun. Kakku oli niin erikoisen hyvää ja erilaista, että se jäi todella tarkasti mieleeni. Nyt päätin tehdä sellaisen itsekin.
Tähän tarvitaan vuoka, joka on noin 8×20 cm. Minulla sattui olemaan leipävuoka, joka oli 8 cm leveä. Laitoin toiseen päähän vähän normaalia suuremman tulitikkuaskin ja niin pituuskin oli sopivampi eli noin 22 cm. 1 1/2 litran maitotölkki voisi myös olla oiva muotti, kun vaan leikkaa yhden sivun pois ja pituuden sopivaksi.

Tähän voi käyttää neliskanttisia tai suorakaiteen mallisia keksejä. En löytänyt lähikaupasta kuin kanelisia suorakaiteen muotoisia keksejä (Pally biscuits: Kaneel biscuit), mutta ne sopivat onneksi ihan hyvin.
Minä laitoin tähän kuusi kerrosta keksejä. Näinkin oli hyvä, mutta seuraavalla kerralla taidan laittaa yhden kerroksen vähemmän. Lisäksi haluan pohjaankin ohuen kerroksen täytettä.

Rex-kakku

150-180 g keksejä

2 kananmunaa

1 1/2 dl tomusokeria

250 g kookosrasvaa

4 rkl kaakaojauhetta

Kostuttamiseen noin 1/2 dl maitoa ja 1/2 tl vaniljasokeria

Valmistele "muotti" eli vuoraa sopiva vuoka leivinpaperilla.

Sulata kookosrasva ja anna sen jäähtyä, kunnes se on kädenlämpöistä tai hiukan lämpimämpää. Vatkaa jäähtymisen aikana munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita sulaan kookosrasvaan kaakaojauhe ja sitten muna-sokerivaahto. Kääntele ja sekoita seosta pohjaa myöten niin kauan, että se on kokonaan sekoittunut ja tiivistynyt samalla.

Kostuta keksit vaniljamaidolla. Maito liimaa eri kerrokset yhteen ja tietenkin myös pehmentää keksejä. Levitä vuoan pohjalle ohut kerros täytettä. Lado sen päälle rivi keksejä vieri viereen. Levitä keksien päälle täytettä. Katko seuraavan keksikerroksen päätyihin puolikkaat keksit ja keskelle kokoneiset keksit. Näin saumakohdat tulevat eri kohtiin kuin ensimmäisessä kerroksessa. Joka toiseen siis kokonaiset ja joka toiseen puolikkaat päihin. Kokoa täytettä ja keksejä niin kauan, että keksikerroksia on 5-6. Peitä lopulla täytteellä kakun pinta ja sivut. Koristele halutessasi pähkinöillä.

Säilytä kakku jääkaapissa. Kakku jähmettyy muutamassa tunnissa. Irrota leivinpaperi ja aseta kakku tarjoiluvadille. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä. Kun kakku on jähmettynyt hyvin, leikkaaminen onnistuu helposti.

Kakusta kannattaa leikata ohuita siivuja, koska se on aika täyttävää.

Nyt en siis laittanut pohjaan täytettä, mutta seuraavalla kerralla kyllä laitan (ja sen yhden keksikerroksen vähemmän).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti