maanantai 21. maaliskuuta 2011

Tuulihatturullat kahdella täytteellä


Tein näitä tarjottavaksi poikani 1-vuotissynttäreille. Halusin kokeilla jotain uutta. Muistin nähneeni Mansikkamäen blogissa tuulihatturullan ohjeen. Se on alunperin Kaarina Roinisen ohje. Tein kaksi rullaa omilla täytteillään. Savulohitäytteen sovelsin Mansikkamäen Eben täytteestä ja kasvistäytteen kehittelin itse.
Tuulihatturulla on helppo tehdä ja se on siitä kiva, että sen voi tehdä päivän tai kaksi etukäteen jääkaappiin maustumaan. Tarjoilupäivänä tarvitsee vain leikata se paloiksi.

Tuulihatturulla

(Yhdestä rullasta saa noin 15 isoa tai noin 30 pientä palaa)

Pohja

125 g margariinia tai voita

2 dl vehnäjauhoja

5 dl vettä

3 kananmunaa

1/2 tl leivinjauhetta

2-3 rkl tuoratta persiljaa silputtuna (ei välttämätön)

Sulata rasva kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Lisää vesi ja sekoita koko ajan, kunnes seos on tasaista ja sakeaa ja se kiahahtaa. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia. Lisää sitten munat yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon leivinjauhe ja yrttisilppu. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes pinta on kullanruskea. Anna levyn jäähtyä pari minuuttia ja kumoa se sitten pöydällä olevan leivinpaperin päälle. Irrota paistoleivinpaperi ja anna levyn jäähtyä. Tee sillä aikaa täyte. Tässä kaksi vaihtoehtoa. Kinkkutäytekin sopisi hyvin.

Savulohitäyte

200 g savulohi ja piparjuuri -tuorejuustoa

150 g ranskankermaa

150 g kylmäsavulohta

2 rkl tuoretta tilliä silputtuna

ripaus valkopippuria

Sekoita keskenään tuorejuusto ja ranskankerma. Suikaloi lohi pieneksi. Lisää tuorejuustoseokseen lohisuikaleet, tillisilppu ja valkopippuri ja sekoita tasaiseksi.

Kasvistäyte

200 g yrttitarha -tuorejuustoa

150 g ranskankermaa

1/2 oranssi paprika

60 g leipäjuustoa

2 rkl tuoretta tilliä silputtuna

ripaus valkopippuria

Sekoita keskenään tuorejuusto ja ranskankerma. Pese ja pilko paprika pieneksi kuutioksi. Paloittele leipäjuusto myös pieneksi kuutioksi. Sekoita tuorejuustoseokseen paprika- ja leipäjuustokuutiot, tillisilppu ja valkopippuri.

Levitä haluamasi täyte jäähtyneen tuulihattulevyn päälle. Kääri levy tiukaksi rullaksi leivinpaperin avulla ja kääri se kyseiseen leivinpaperiin. Kääri rulla vielä folioon ja laita jääkaappiin maustumaan. Minä halusin vähän pienempiä paloja, joten kun olin levittänyt täytteen, puolitin levyn, leikkasin leivinpaperin saksilla puolitetusta kohdasta ja käärin kaksi rullaa. Leikkaa rulla tarjoilupäivänä ohuehkoiksi paloiksi.

Tuulihatturullaa savulohitäytteellä.


Tuulihatturullaa kasvistäytteellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti