maanantai 20. kesäkuuta 2011

Ihastunut vanilja-valkosuklaakääretorttu


Osallistuin tällä kääretortulla Leivontafoorumin kesäkuun leivontahaasteeseen täällä. Kääretorttu lienee kesäisellä fiiliksellä kun noin on ihastunut, tiedä sitten kehen ;)

Kääretorttuja minulla ei blogissani vielä ollutkaan, joten mielelläni haasteeseen osallistuin! Tulipahan taas innostuttua. Suunnittelin niin paljon, että näin untakin suunnitelmista! Tein yhden kääretortun, mutta siitä ei tullut ihan sellainen kuin olin halunnut. Tein toisen ja sen kelpuutin. Täältä löytyy se ensimmäinen versio. Eniten innostuin vaniljatahnasta, joka lopulta monen kokeilun jälkeen onnistui. Nyt osasin suhteuttaa täytteenkin ainesmäärät paremmin. Ja makuun olin tyytyväinen. Huomasi, että en ole montaa kertaa tehnyt kääretorttua. Ei se ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella, ainakaan minulle.

Täytteet sopivat mielestäni paremmin vaalealle kuin tummalle kääretorttupohjalle, mutta halusin silti vähän väriä pohjaan. Laitoin kaakaojauhetta vain vähän, jolloin pohjasta tuli vaaleanruskea. Harmittelin vaan sitä, kun en ehtinyt antaa rullatun kääretortun tekeytyä jääkaapissa kuin puolisen tuntia. Se ei ehtinyt jähmettyä täysin. Mutta onneksi sentään vähän!

Ihastunut vanilja-valkosuklaakääretorttu
 
Vaniljatahna, vanilla curd

(voi tehdä vaikka edellisenä päivänä)

3 munankeltuaista
 
1 dl sokeria
 
1 ½ dl kevytkermaa
 
2 vaniljatankoa
 
50 g suolatonta voita 

Kuutioi voi. Halkaise vaniljatangot ja kaavi veitsellä niiden siemenet. Laita kattilaan vähän vettä, kiehauta se ja laske lieden lämpötila keskilämmölle. Vatkaa kevyesti keltuaiset kuumennusta kestävässä kulhossa ja aseta kulho kattilan päälle (kerroskattila käy hyvin). Lisää sekaan sokeri, kevytkerma, vaniljatangot sekä niiden siemenet.

Keitä seosta keskilämmöllä samalla koko ajan sekoittaen 15-17 minuuttia, kunnes se on paksuuntunut. Nosta kulho pois vesihauteesta. Nosta kulho vesihauteesta ja poista vaniljatangot. Siivilöi seos, jotta pienetkin vaniljatankojen palaset tulevat pois. Sekoita huoneenlämpöiset voikuutiot yksitellen joukkoon. Laita jääkaappiin tekeytymään suljetussa rasiassa pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Pohja

4 kananmunaa
 
1 ½ dl sokeria
 
1 ½ dl ohratärkkelystä
 
1/2 rkl kaakaojauhetta
 
1 ½ tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohratärkkelys, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja siivilöi ne muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti käännellen. Kaada leivinpaperoidulle uunipellille ja paista uunin keskiosassa 225 °C:ssa noin 6 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille, poista paistopaperi ja anna jäähtyä.

Vanilja-valkosuklaatäyte

1 ½ dl vispikermaa
 
½ rkl vaniljakreemijauhetta
 
1 rkl tomusokeria
 
100 g vaniljatuorejuustoa
 
50 g valkosuklaata

Paloittele valkosuklaa ja sulata mikrossa tai vesihauteessa. Pehmitä vähän tuorejuustoa kulhossa ja sekoita se suklaasulan kanssa. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja mausta se vaniljakreemijauheella ja tomusokerilla. Kääntele vaahto suklaatuorejuuston sekaan.

Levitä jäähtyneelle kääretorttulevylle ensin vaniljatahna ja sen päälle vanilja-valkosuklaatäyte. Laita levy hetkeksi jääkaappiin, jotta täyte vähän jähmettyy. Kääri levy leivinpaperin avulla napakaksi rullaksi. Kääri rulla leivinpaperiin ja laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Leikkaa kääretortun päädyistä palat pois ja siirrä se tarjoilualustalle. Poista leivinpaperikäärö ja suojaa alustan reunat leivinpaperisuikaleilla koristelun ajaksi.

Koristelu

kaakaotomusokeria
 
1 dl vispikermaa
 
vaaleanpunaista pastaväriä
 
20-30 g valkosuklaata

Sulata osa valkosuklaasta, värjää vaaleanpunaisella pastavärillä ja pursota pieniä sydämiä. Pilko loppu valkosuklaa. Sihtaa kääretortun päälle kaakaotomusokeria. Vaahdota kerma ja värjää se vaaleanpunaisella pastavärillä. Paina hennosti piparimuotilla sydänkuviot pintaan ja pursota sydämet kermalla. Pursota sydämien väliin kermaa tarttumapinnaksi ja ripottele päälle suklaarouhetta ja –sydämiä. Pursota kermaa vielä kääretortun pitkiin alalaitoihin.
 



Pala ihastunutta kääretorttua :) (kun täytekin on ehtinyt kunnolla jähmettymään)


Saamani kommentti Leivontafoorumin haasteessa:
 
- Kaunis. Täytteet vaikuttavat ehkä hieman liiankin makealta minun makuun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti