maanantai 20. kesäkuuta 2011

Vanilla curd, vaniljatahna


Näin jossain leivontablogissa Vanilla Curd-purkin, joka oli ostettu Confetista. Innostuin siitä heti ja halusin koittaa tehdä sitä itse. Löysin netistä muutamia ohjeita englanninkielisiltä sivuilta. Päätin kuitenkin tehdä vaniljatahnan omien mittasuhteitteni ja aineksieni mukaan. Ihan yksinkertaista se ei ollut. Vaati kolme kokeilukertaa ennen kuin olin täysin tyytyväinen tulokseen, niin maun kuin koostumuksen suhteen. Tein myös appelsiini-vaniljatahnaa. Sen ohjeen laitan myöhemmin.

Vaniljatahnan tekeminen liittyi tämän kuun leivontafoorumin haasteeseen, jossa oli aiheena makea kääretorttu. Sivelin vaniljatahnan kääretorttulevylle täytteen alle. Vaniljatahna sopii hyvin myös piirakoihin ja kakkujen täytteisiin, samalla tavalla kuin esimerkiksi lemon curd.

Vanilla curd, vaniljatahna
  
3 kananmunan keltuaista
 
1 dl sokeria
 
1 1/2 dl kevytkermaa
 
2 vaniljatankoa
 
50 g suolatonta voita

Kuutioi voi. Halkaise vaniljatangot ja kaavi veitsellä niiden siemenet. Laita kattilaan vähän vettä, kiehauta se ja laske lieden lämpötila keskilämmölle. Vatkaa kevyesti keltuaiset kuumennusta kestävässä kulhossa ja aseta kulho kattilan päälle (kerroskattila käy hyvin). Lisää sekaan sokeri, kevytkerma, vaniljatangot sekä niiden siemenet.

Keitä seosta keskilämmöllä samalla koko ajan sekoittaen 15-17 minuuttia, kunnes se on paksuuntunut. Nosta kulho vesihauteesta ja poista vaniljatangot. Siivilöi seos, jotta pienetkin vaniljatankojen palaset tulevat pois. Sekoita huoneenlämpöiset voikuutiot yksitellen joukkoon.

Vaniljatahnan voi käyttää heti tai sen voi antaa tekeytyä jääkaapissa tiiviissä rasiassa muutama tunti tai seuraavaan päivään. Vaniljatahna paksuuntuu hieman jääkaapissa ollessaan, mutta pysyy silti pehmeänä ja helposti levittyvänä (samantapaista kuin lemon curd).

Vaniljatahna heti keittämisen jälkeen.


Vaniljatahna seuraavana päivänä, jolloin se on päässyt kunnolla tekeytymään.


Vaniljatangot voi halutessaan korvata vaniljasokerilla. Tein yhden satsin niin. Laitoin vaniljasokeria 2 tl. Lisäsin vaniljasokerin keittämisen jälkeen ennen voikuutioita.Tässä kuva siitä versiosta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti