torstai 21. heinäkuuta 2011

Raikas vesimeloni-halloumisalaatti


Tein viime viikonloppuna tällaista salaattia. En mitannut määriä, joten laitan ne suunnilleen. Halloumijuusto on minusta paistettuna hyvää sellaisenaan, leivän päällä ja salaateissa.

Jos haluaa vähäsuolaisempaa, mutta maukasta juustoa salaattiin, on yksi hyvä vaihtoehto kreikkalainen Manouri-tuorejuusto. Se on tehty lampaan ja vuohen maidosta ja kermasta. Ihana mieto ja pehmeä juusto. Sen voi myös paloitella ja paistaa pannulla halloumin tapaan. Tiedän tällä hetkellä vain yhden paikan, josta sitä saa eli Lahdesta Pikku Olga-nimisestä kreikkakaupasta täältä. Äitini käy sielä tosi usein ja tuo joskus kivoja herkkutuliaisia :).

Raikas vesimeloni-halloumisalaatti

1 pussillinen jääsalaattia

noin 1/4 pala vesimelonia (kokonaisesta)

1 pieni kesäkurpitsa

kourallinen pinjansiemeniä

noin 150 g halloumijuustoa

rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen

Viipaloi hallomijuusto ja paista viipaleita kummaltakin puolelta tilkassa öljyä, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Pilko tai revi salaatti kulhoon. Kuori kesäkurpitsa ja halkaise se kahtia. Koverra siemenosat pois (ei välttämätöntä) ja pilko kuutioiksi. Kuutioi vesimeloni. Pilko halloumijuusto vähän pienemmiksi paloiksi. Lisää kesäkurpitsa- vesimeloni- ja halloumikuutiot kulhoon. Ripottele sekaan pinjansiemeniä (niitäkin voi halutessaan vähän paahtaa kuivalla pannulla.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti