Tein ensimmäistä kertaa pavlovan, tuon
Australiasta ja Uudesta-Seelannista lähtöisin olevaa marenkipohjaista
täytekakkua. En ollut ikinä maistanutkaan pavlovaa, joten piti vähän
tutkia reseptejä ennenkuin ryhdyin toimeen.
Kantapään kautta tuli taas opittua asioita.
Tein kaksi vadelmapavlovaa vieraille ja vielä kolmannen
kuningatarpavlovan ihan muuten vaan. Se kolmas onnistui parhaiten.
Tajusin vatkata valkuaisia tarpeeksi kauan, jolloin marenkipohja ei
lässähtänyt jäähtyessään. Vadelmapavlovien vaahto pysyi kyllä kulhossa
ylösalaisin, mutta sitä olisi silti pitänyt lisää vatkata. Marenki myös
paisui uunissa, kun taas kuningatarpavlovan marenkipohja ei paisunut
juuri ollenkaan. Luulin ensin sen paisumisen kuuluvan asiaan, kun
joissain ohjeissa siitä mainittiin. Uunin lämpötilakin oli eri. Laitan
tähän reseptiin sen lämpötilan, jonka koin parhaaksi kuningatarpavlovan
kohdalla. Olivat nuo vadelmapavlovatkin ihan hyviä, mutta mun lemppari
oli kuningatarpavlova.
Kuningatarpavlovan ohje ja pientä lisäinfoa pavlovasta löytyy täältä.
Otin ideoita reseptiin Nigella Lawsonilta ja
Yhteishyvä-lehden Ruokamaailma-liitteestä 7/11. Jos täytteeseen ei
halua rahkaa, voi sen korvata kermalla. Laita tällöin vispikermaa noin 3
dl.
Vadelmapavlova
4 kananmunan valkuaista
2 dl tomusokeria (tai erittäin hienoa sokeria)
2 tl kaakaojauhetta
1 tl valkoviinietikkaa
25 g tummaa suklaata rouhittuna (voi jättää poiskin)
Täyte
2 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
200 g vaniljarahkaa
Koristeeksi
200-250 g vadelmia
25 g valkosuklaata
Siivilöi tomusokeri valmiiksi erilliseen
kulhoon. Vatkaa valkuaisia sähkävatkaimella. Kun ne alkavat vaahtoutua,
ala lisätä vähitellen tomusokeri joukkoon samalla vatkaten. Vatkaa
valkuaisia noin kuusi minuuttia, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.
Siivilöi loppupuolella sekaan kaakaojauhe ja lisää myös viinietikka.
Kääntele lopuksi joukkoon halutessasi suklaarouhe.
Kokoa marenkivaahto leivinpaperoidulle
uunipellille noin 22-25 cm halkaisijaltaan olevaksi pyöryläksi. Itse
tein niin, että piirsin kiinniolevan irtopohjavuoan (24 cm ø) kehikon
avulla leivinpaperiin ympyrän. Käänsin sitten leivinpaperin ympäri ja
laitoin pellille. Ympyrä kuulsi läpi ja toimi mallina. Pinta saa jäädä
aaltoilevaksi.
Paista marenkilevyä 110-asteisessa uunissa 1
1/2-2 tuntia tai kunnes marenkilevy tuntuu irtoavan helposti
leivinpaperista (reunasta voi varovasti kokeilla). Itse paistoin 1 h 35
min. Avaa uuninluukku varovasti, sammuta uuni ja anna marenkilevyn
jäähtyä kokonaan uunin lämmössä eli ainakin tunti.
Marenkilevy kannattaa täyttää vasta vähän
ennen tarjoilua. Toisaalta itse täytin toisen vadelmapavlovan noin kaksi
tuntia ennen tarjoilua ja säilytin sen jääkaapissa. Minusta kakku ehti
kivasti tekeytyä, eikä ainakaan huonoa tykännyt moisesta. Itse tein
marenkilevyn tarjoilua edeltävänä päivänä ja säilytin sen pussissa
huoneenlämmössä.
Tee täyte. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi
ja mausta se tomusokerilla. Sekoita joukkoon vaniljarahka. Levitä täyte
marenkilevylle. Koristele vadelmilla ja rouhitulla valkosuklaalla.
Tässä marenkipohja ennen uuniinmenoa. Vähän tosiaan lässähti tämä levy.
Pala vadelmapavlovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti