Tein juhliin näitä jääsuklaita sekä kaksi kakkua, ison suorakaiteen muotoisen kakun sekä tämän pyöreän viiden munan kakun. Tein kakut täytteineen äitini toiveiden mukaisesti. Pensasmustikat sopivat kakkuihin tosi hyvin tuoden niihin raikkautta. Tuoreita hilloja/lakkoja ei löytynyt mistään kaupasta, eikä myöskään pakastettuna. Onneksi sentään löytyi hilloa. Tykkäsin Meritalon siemenettömästä lakkahillosta, koska se ei ollut liian makeaa.
Olin muuten ensin tekemässä kakkujen kuorrutteet ja pursotukset laktoosittomasta vispikermasta. Kun vaahdotin sen, tuli vaahdosta aika puuromaista. Samanlaista kuin kuohukermasta tulee jos sitä vatkaa liikaa. Onneksi isäni oli reipas ja avulias ja toi kaupasta tuttua ja turvallista Flora Vispiä! Johan onnistui!
Lakka-mustikkatäytekakku
Pohja
3 × neljän munan sokerikakkupohja suorakaiteen muotoisena, ohje löytyy täältä.
Kostutus
1 1/2 dl hedelmämehua
Valkosuklaa-mustikkatäyte
4 dl vispikermaa
1 ½ rkl vaniljakreemijauhetta
2 1/2 dl maitorahkaa
130 g valkosuklaata
3 liivatelehteä
1 rkl vettä
♥
500 g (noin 6 dl) pensasmustikoita
Lakkatäyte
2 1/4 dl Meritalon siemenetöntä lakkahilloa
♥
4 1/2 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
3 dl maitorahkaa
1 dl lakkahilloa
Aseta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta se. Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja anna sen maustua jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.
Kuorrutus ja pursotukset
7 1/2 dl (3 prk ) Flora Vispiä
3 rkl vaniljakreemijauhetta
2 rkl tomusokeria
Päällystin ensin vispivaahdolla kummatkin kakut ja tasoitin pinnat palettiveitsellä. Sen jälkeen värjäsin lopun vaahdon oranssilla tomuvärillä ja tein sillä tähtityllaa käyttäen pursotukset.
Koristelu
sokerimassaperhosia, niistä lisää täällä
sokerimassakukkasia
pehmeitä kultapalloja
Tämä ja ylempi kakkukuva on kuvattu ulkona telttakatoksen alla, siksi jännä valaistus.
Kakun kahdessa kulmassa oli isommat perhoset.
Tässä pilkistys kakun sisälle. Pala on pyöreästä kakusta.
Tyttäreni kirjoitti juhlien tarjottaville
hienot laput! Kun hän oli saanut urakan valmiiksi, hän kysyi:" Olenko
minä nyt ylioppilas? " Olimme joskus aiemmin puhuneet
ylioppilasKIRJOITUKSISTA :)
Tyttäreni kirjoittamat laput ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti