maanantai 19. syyskuuta 2011

Tuliaisia Japanista!


Veljeni monen vuoden takainen japanilainen ystävä tuli käymään äskettäin Suomessa. Hän tuli nyt äitinsä kanssa, joka ei ollut aiemmin käynyt Japanin ulkopuolella. Japanissa on paljon asioita, joista pidän. Eniten minua ihastuttaa heidän sydämellinen ystävällisyytensä, nöyryytensä ja positiivisuutensa. Joka kerta, kun tämä japanilaisystävämme on käynyt Suomessa, on hän muistanut veljeni lisäksi koko hänen perhettään. Ensimmäisellä vierailullaan hänellä oli melkein matkalaukullinen tuliaisia. Ja ne oli pakattu todella kauniisti liinoilla ja silkkinauhoilla. Minulla on vieläkin käytössäni silloin saamani kaunis osoitekirja ja korurasia.

Tällä kertaa japanilainen ystävämme toi lapsillemme hauskoja pyyhekumia. Me aikuiset saimme näitä leivonnaisia, joita kuulemma leivotaan vieraamme kotiseudulla. Tämäkin leivonnaislaatikko oli tarkkaan pakattu. Tuo nauha päällä piti olla juuri noin päin. En tiedä mitä aineksia nämä leivonnaiset sisältävät, mutta ne maistuvat vähän ainakin mantelilta. Ne ovat samettisen pehmeitä. Myös tuo sisuksen pähkinältä näyttävä on ihan pehmeätä. On hauskaa, kun on ystäviä, sukulaisia ja tuttuja eri puolilta maailmaa, kiitos veljeni ja isäni! :)

Tyttäreni halusi piirtää kyseisen miehen kuvan ja lähettää sen hänelle Japaniin. Inka keskittyi erityisesti silmiin. Aika hyvin hän onnistuikin saamaan japanilaisia piirteitä :)

If you read this, Toshiyuki, thank you very much for all the beautiful gifts! :)


Laatikon sisällä oli kauniita kääröjä.


Kääröjen sisällä oli kussakin kaksi nyyttiä.


Nyyttien sisältä paljastui tällaiset pienet leivonnaiset.


Makuja maailmalta :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti