Kokeilin jokin aika sitten uutta leipää.
Ohje on Leila Lindholmin Pala kakkua -ja paljon muuta-kirjasta. Ei
näistä ihan yhtä nätin näköisiä tullut kuin Leilan leivistä, mutta maku
oli sitäkin parempi!
Ruissihtileivät
4 leipää
50 g voita
1/2 dl oliiviöljyä
4 dl maitoa
1 dl tummaa siirappia
2 tl ruususuolaa
1/2 rkl anista
1/2 rkl fenkolia
1/2 rkl kuminaa
1 pkt (11 g) kuivahiivaa
6 dl ruissihtijauhoja
1 korkillinen etikkaa
5-6 dl erikoisvehnäjauhoja (laitoin 5 dl)
Sulata voi kattilassa ja lämmitä se
oliiviöljyn, maidon, siirapin, suolan ja mausteiden kanssa 45-50
asteeseen. Sekoita kuivahiiva ja ruissihtijauhot kulhossa. Kaada seos
taikinanesteeseen. Lisää etikka ja aloita taikinan alustaminen. Lisää
taikinaan vähän kerrallaan vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon
reunoista.
Kohota taikinaa kannellisessa tai hyvin
peitetyssä kulhossa noin tunnin ajan. Leivo taikina hyvin jauhotetulla
alustalla neljäksi pyöreäksi leiväksi. "Leikkaa" niiden pinta neljään
palaan painaen veitsellä melko syvät viillot. Nosta leivät
leivinpaperoidulle uunipellille ja pistele ne haarukalla.
Kohota leipiä leivinliinan alla noin 30
minuuttia. Paista niitä 200 asteessa uunin keskiosassa noin 15 minuuttia
(itse pidin noin 20 minuuttia).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti