Sain vihdoinkin toteutettua yhden aikomukseni ja leivoin tätä piirakkaa. Huomasin tämän reseptin Canelian keittiössä-blogista täältä.
Tämä piirakka maistui juurikin niin hyvälle kuin olin kuvitellutkin :)
Sopivasti raikas ja makea. Lisäksi piirakka oli helppo ja nopea tehdä!
Piirakka olisi tietenkin kivempi tehdä loppukesällä tuoreista
punaherukoista. Pakasteherukatkin käyvät, mutta niistä tihkuu enemmän
mehua piirakan pinnalle. En nyt sekoittanut niihin perunajauhoja tms.
sitomaan kosteutta.
Lapsilla on tapana varsinkin makeiden
leipomusten kanssa syödä herkkupalansa kerroksittain :) Oli nytkin
hauska katsoa, kun ensin suuhun hävisivät marjat, sitten vaniljatäyte ja
lopuksi pohja. Niin kyllä taisin itsekin monesti lapsena tehdä :D
Vaniljainen punaherukkapiiras
Pohja
125 g margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 dl vaniljajogurttia
1 kananmuna
Sulata margariini ja jätä se jäähtymään.
Yhdistä kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää niiden joukkoon
jäähtynyt rasva, jogurtti ja kananmuna. Sekoita taikinaa vain sen
verran, että ainekset sekoittuvat tasaisesti. Levitä taikina voideltuun
piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan (halkaisijaltaan 24-26 cm). Levitä
taikinaa myös vähän reunoille.
Täyte
1 kananmuna
2 dl vaniljajogurttia
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle
2-3 dl punaherukoita (laitoin 3 dl)
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada
täyte vuokaan pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle punaherukat.
Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 30-35 minuuttia. Kakku on yhtä
hyvää sekä haaleanlämpimänä että jääkaappikylmänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti