Tämä
vaniljakiisseli sopii hyvin esimerkiksi täytekakkuun täytteen alle. Itse
olen tykännyt laittaa tätä banaanisiivujen alle kakkuun, esimerkiksi tähän
kakkuun. Tällä ohjeella vaniljakiisseliä riittää joko normaalikokoisen
kakun (24-26 cm halkaisijaltaan) kahteen täyteväliin, tai isomman kakun
yhteen täyteväliin. Kiisseli sopii hyvin myös piirakoihin tai
jälkiruokiin.
Löysin tämän ohjeen Nohannalta täältä. Tämä osoittautui helpoksi ja maukkaaksi vaniljakiisseliksi.
Vaniljakiisseli
2 dl kermaa (laitoin kevytkermaa)
1 dl maitoa
2 rkl maissitärkkelystä
1/2 dl sokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
1 rkl voita
Halkaise
vaniljatanko ja raaputa siitä veitsellä siemenet. Mittaa paksupohjaiseen
kattilaan kerma, maito, tärkkelys, sokeri ja vanilja. Kuumenna seos ja
anna sen kiehua keskilämmöllä, kunnes seos sakenee. Ota kattila pois
liedeltä ja sekoita joukkoon voi.
Jos laitat
kiisselin kakun väliin, anna sen jäähtyä sen verran, että kiisseli ei
valu pitkin reunoja. Itse laitoin kiisselin kakkupohjan päälle siinä
vaiheessa, kun kiisseli oli vielä hieman haaleaa. Se oli ihanan
pehmoista, mutta ei valuvaa.
Jos korvaat vaniljatangon
vaniljasokerilla, sekoita kaikki ainekset, keitä valmiiksi ja lisää
vaniljasokeri kastikkeeseen sen jäähdyttyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti