tiistai 13. maaliskuuta 2012

Yrttiset kasviskierteet


Näitä tein poikani 2-vuotissynttäreille. Ohje on uudesta Ulla Svenskin Suloiset suolaiset-kirjasta. Sieltä löytyy monta mielenkiintoista reseptiä. Nämä olivat hyviä. Ehkä täytettä oli jotenkin runsaasti, mutta olivatpahan ainakin meheviä :)

Tein taas vähän pienempiä versioita eli leikkasin täytetyn levyn pituussuunnassa kahtia ja rullasin kaksi rullaa. Kasviskierteitä tuli näin reilu puolet enemmän. Halusin tehdä pienempiä, koska oli muutakin tarjottavaa.

Yrttiset kasviskierteet

(15 kpl normaalikokoisia/ 30-35 kpl pienemmän kokoisia)

Rahkavoitaikina

250 g maitorahkaa

250 g voita

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Sekoita rahka ja pehmeä voi kulhossa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan.
 
Täyte

1 iso sipuli

1/2 vihreää paprikaa (laitoin keltaista paprikaa)

2 porkkanaa

50 g crème fraichea

200 g yrttituorejuustoa

1 rkl vehnäjauhoja

1/2 dl tuoretta basilikaa

1/2 dl tuoretta timjamia

1/2 tl viherpippuria jauhettuna

1/2 tl mustapippuria


kananmunaa voiteluun

Pilko sipuli ja paprika pieniksi paloiksi (minä kuullotin sipulipaloja hetken aikaa pienessä tilkassa rypsiöljyä). Raasta porkkanat. Sekoita keskenään sipuli- ja paprikapalat ja porkkanaraaste. Lisää joukkoon crème fraiche, tuorejuusto ja vehnäjeuhot. Mausta seos silputulla basilikalla ja timjamilla. Lisää vielä viher- ja mustapippuri joukkoon.

Kauli taikina 1/2 cm:n paksuiseksi levyksi. Levitä päälle täyte. Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä noin 2 cm:n paksuisia viipaleita (minä siis puolitin levyn ja tein kaksi pienempää rullaa). Voitele palat kananmunalla. Laita ne halutessasi muffinssivuokiin. Nosta palat leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15-20 minuuttia.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti