Nyt kun omenia on puut pullollaan, voi
leipoa kaikenlaista omenaista hyvää. Halusin tehdä nyt ihan
perusomenapiirakan. Löysin Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta
hyvältä vaikuttavan ohjeen. Ja maistettuani piirakkaa voin todeta, että
olipas mehevää ja maut olivat kohdallaan! Juuri sellaista kuin olin
toivonutkin.
Omenapiirakka
200 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
1/2 dl maitoa
3-4 omenaa
Päälle
kanelia
sokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat
yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet
keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä
taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Poista omenista siemenkodat ja viipaloi ne
(minä myös kuorin omenat). Aseta viipaleet pohjan päälle. Ripottele
omenien päällehieman kanelia ja sokeria. Paista 22-asteisessa uunissa
alatasolla 25-30 minuuttia.
Enää puuttuvat kaneli ja sokeri.
Menossa uuniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti