Inkalla oli tänään aamupäivällä mummukerho.
Eli äitini tuli pitämään hänelle mummukerhoa sillä aikaa, kun minä olin
poikien kanssa perhekerhossa. Päivällä Inka meni sitten oikeaan, omaan
kerhoonsa. Inka halusi maalata ja keksi samalla maalausten ympärille
sadun. Äitini koitti kynä sauhuten saada kaiken paperille. Ihan kaikkea
hän ei saanut, koska Inka puhua pulputti taukoamatta :D Tässä on Inkan
tarina (se mitä mummu ehti kirjoittaa, hih).
♥
Olipa
kerran lohikäärme ja Prinsessa Ruusunen. He asuivat isossa linnassa.
Prinsessa Ruususella oli lohikäärme. Mutta he eivät päässeet linnan
sisälle, koska iso kivi oli linnan suun edessä ja se oli toisesta
puolesta lukossa. Ja yhtäkkiä Prinsessa Ruususen päähän tipahti jotain.
Hän päätti mennä Sieluhirviön majaan kysymään, että mistä niitä tulee.
Sieluhirviö sanoi, että avaruuden jälkeen olevasta taikamaailmasta
kaikki kuningattaret ja prinsessat ja lapset pudottelevat jalokiviä,
koska sinne tulee aina joka päivä kun herää, jalokiviä, niin he
heittelevät niitä joka päivä maahan.
Ja
sitten Prinsessa Ruusunen tiesi, että se on taikakivi ja sen avulla
lukittu kivi aukeaa ja Prinsessa Ruusunen ja lohikäärme pääsivät
onnellisina linnaansa. Loppu.
♥
Prinsessa Ruusunen, Sielulohikäärme, kivi, aurinko sekä prinsessan ja lohikäärmeen välissä oleva taikakivi.
Sielulohikäärme. Sillä on pitkät kynnet. Tuo oikealla puolella oleva punainen pallo on lohikäärmeen sielu.
Jalokiviä lentämässä taikamaailmasta maahan.
Inka oli vielä kertoillut lisää näin:
Taikamaa on taivaan uumenissa
ja taivaan uumen on avaruudessa
ja sieltä taikamaasta
tippuu jalokiviä,
ametisteja ja näkymättömiä,
todella olevia taikakiviä.
Mutta mitä on avaruuden jälkeen.
Siksi meidän pitää lentää todella korkealle.
Siellä taitaa olla taikamaan kaikki taikajutut
ja ihmeelliset kirjainluvut
ja jos niihin katsoo,
kaikki muuttuu vaaleanpunaiseksi.
Äitini oli kysynyt Inkalta, että missä on se sielu. Inka oli vastannut:" No tietenkin sydämessä." ♥
♥
Inka maalasi myös tämän. Siinä on vasemmalla ja alhaalla kukkasia, porkkanoita, salaattia ja perunoita.
Tässä sieni, jonka Inka halusi tehdä mummukerhossa viime kerralla. Inka
piirsi, leikkasi ja liimasi tämän itse. Oli nähnyt, kun Pikku Kakkosessa
oli askarreltu kärpässieni. Pikkuveli vaan pääsi vähän rutistamaan
sientä :)
Juokseva strutsi, jonka Inka piirsi kesällä serkkunsa korttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti