torstai 4. huhtikuuta 2013

Kolmevuotias vauhtipoika


Keskimmäisemme, vauhtipoikamme, huumoriveikkomme, Mio kolmevee. Viime kuussa oli pojalla synttärit. Mio oli tapansa mukaan juhlissa hyvänä isäntänä. Piti huolen, että vierailla oli syötävää lautasilla. 2-vuotissynttäreillä Mio vei vieraiden likaisia lusikoitakin tiskialtaaseen ja toi puhtaat tilalle. Mio selkeästi tykkää aina vieraistaan ja juhlista. Ylläolevassa kuvassa Miolla on päällään lahjaksi saadut huppari, kengät ja suojalasit. Nuo kaikki ovat olleet paljon käytössä. Kengät on todellakin sisäänajetut ulkokäyttöä varten!!

Vauhtia siis riittää edelleen! Pahin uhmavaihe alkaa jo helpottaa, mutta energiaa piisaa. En tiedä onko päivää, jolloin pojalle EI tulisi mustelmaa tai nirhaumaa. Kuten kahdesta ylimmästä kuvasta huomaa, oli juhlapäivänäkin komeat mustelmat silmien välissä ja vähän silmien alla. Poika oli hypännyt ja jakkara "oli tiellä". Komea patti tuli,  mutta synttäreillä oli enää se komea mustelma.

Mio keksi puhumisen vasta hiljattain. 2,5-vuotiaaksi saakka sanoista tuli vain ensimmäinen tai viimeinen tavu. Sitten Mio alkoi sanomaan sanoja kokonaan ja nyt puhetta tulee solkenaan. Puhe ei ole vielä aina ihan selkeää, mutta pääosin ymmärrettävää. Miolle puhumaan oppiminen toi rauhallisuutta. Vihdoinkin poika sai ilmaistua asiansa kunnolla. Siskon kanssa leikitkin on nyt sujuneet tosi hyvin. Välillä tietenkin tulee riitaa, mutta heillä saattaa olla vaikka koko aamupäivän kestävä leikki, joka sujuu tosi nätisti. Heillä on mieletön mielikuvitus ja se näkyy leikeissä. Usein he pakkaavat laukut itselleen ja lähtevät leikisti reissuun ja viettävät hotellissa yön. He keksivät aina roolit itselleen.

Eräänä aamuna Mio kömpi viereeni ja kertoi pienen tarinan. Tässä se on :)

Mion tarina merihevosesta

"Täällä ahuu merihemonen. Merihemonen käveli tonne mettään.

Kynti irtoti. Merihemonen höi mun kynnen. Toi hammat irronnu. Merihemonen höi mun hammat.

Menin rantaan. Uimalatit päähän. Polkkuttelen merihemonen luo.

Aamulla kerran merihemonen mönki petään. Nottin merihemoten mun hyliin. Halattiin.

Hellanen he!" 


Synttärisankari avaamassa lahjojaan.


Tänä talvena Mio sai ensimmäistä kertaa jalkaansa luistimet. Miomaiseen tapaan meno oli hurjaa! Parit vedot Mio meni kädestä pitäen, mutta sitten poika mennä viiletti, siis lähes juoksi :D Hiihtämistäkin Mio on harjoitellut, mutta ei vielä jaksanut kovin kauaa kerrallaan sitä puuhaa.

Vauhdikas luistelija.


Mion tinasta tuli pitkä miekka, mikäs muukaan :)


Mio puhaltamassa kynttilöitä kakustaan. Kakusta lisää täällä.


Mio sai lahjaksi myös tämän hienon ritarilinnan. Sinne muutti heti Mion Playmobileritarit. Välillä siellä asuvat myös siskon ponit ja monenlaiset eläimet.


Miolla on monia lempijuttuja. Miokin tykkää Robinista (tosin vähän erilailla kuin sisko). Mio laulaa usein "Puuttuu palaneeeeen, multa puuttuu ykki palaneeen.." Mio tekee hienoja lauluesityksiä ilmakitarasooloineen. Mio tykkää myös räppäämisestä (Risto Räppääjä on jee) ja breikkaamisesta. Mio on joskus nähnyt televisiosta breikdancea ja matkii yllättävän hyvin.

Mio on myös perinyt isiltä innostuksen jalkapalloon. Mio olisi mennyt ensi kesänä nappulakouluun, mutta harmi kyllä meidän kaupungissa sinne pääsee vasta 5-vuotiaana. Monissa muissa kaupungeissa pääsisi jo 3-vuotiaana. Mutta eiköhän isi opeta pojalle jalkapallon alkeet, moneen kertaan :) Tosi taitavasti Mio jo osaa potkia ja kuljetella palloa.

Mio on välillä vähän mustasukkainen pikkuveljestään. Saattaa satuttaa ohimennen, mutta pyytää sitten myös anteeksi. Mio sanoi kerran Romeolle silmiin katsoen ja hellästi:"Romeo kulta, sinä olet petturi!" Tuo lause pukee hyvin Mion tunteet eli toisaalta rakastaa ja toisaalta on mustasukkainen. Mio on kyllä ihana, kun kertoo usein ihmisille kivoista tunteistaan heitä kohtaan. Perhekerhossakin Mio meni menee aina halaamaan lemppariohjaajaansa ja on sanonut hänelle:"Rakattan hinua!" :)

Inka ja Mio menivät naimisiin, ties kuinka monetta kertaa. Aika mainio parivaljakko :D Inkan aviomiehellä on ainakin asennetta!


Reipas, hauska, energinen, mutta väsyneenä kiukkuinen pieni ampiainen :) TODELLAKIN myös tunteensa näyttävä. Ihana ihana Mio-muru ♥
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti