lauantai 13. huhtikuuta 2013

Persimon-porkkana-suklaahyydykekakku yllätyksellä


Osallistuin tällä kakulla Leivontafoorumin huhtikuun leivontahaasteeseen täällä. Aiheena on kaksi väriä: oranssi + oma valinta. En tiedä johtuuko kirkkaasta kevätauringosta, mutta innostuin ihan mielettömästi miettimään tätä reseptiä. Minulla on väreinä oranssi ja ruskea (oranssia päälikiilteessä ja hennosti persimon-porkkanakermatäytteessä, ruskeaa pohjassa, suklaatäytteessä ja suklaakoristeissa).

Oranssista väristä tuli ensin mieleen tämä aiemmin tekemäni tyrni-suklaahyydykekakku. Halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta. Sitten päätin, että oranssin värin tuoja olisi porkkana. Se on ainakin selkeä oranssi. Mietin ensin kaveriksi persimonia keltaisena värinä, mutta ajattelin, että värit eivät erottuisi toisistaan tarpeeksi. Sitten keksinkin kokeilla, miten porkkana ja persimoni sopisivat yhteen. Olen iloinen, että kokeilin, koska ne sopivat tosi hyvin! Maku on niissä vähän samankaltainen, mutta persimoni tuo mukanaan samettisen pehmeää, virkistävää makeutta. Ehkä tuosta tyrni-suklaahyydykekakusta keksin toiseksi väriksi ruskean.

Tämä tumma kääretorttupohja sopii kakulle hyvin, koska se on tosi pehmoinen ja kuohkea ja sopii kakun makumaailmaan. Kakku tuli tehtyä kaksi kertaa, koska halusin vielä parannella joidenkin ainesosien määrää. Lisäksi ensimmäisessä kakussa laitoin vahingossa piilotäytteen väärään kohtaan eli suoraan suklaatäytteen päälle. Halusin kakulle pehmeän pohjan, täyteläisen suklaatäytteen ja virkistävän, hennonmakean persimon-porkkanatäytteen. Kakun sisään piilotin siis yllätyskerroksen. Koitin saada oranssia ja ruskeaa suunnillen yhtä paljon kakkuun. Persimon-porkkanatäytekin oli hennon oranssi. Tykkään persimon-hedelmän sisältä paljastuvasta kauniista kuviosta. Se tuo mieleeni kukan ja auringon. Tästä tuli aurinkoisen kevätmielen kakku. Kuvastaa hyvin minun tämänhetkistä mielialaani ja innostusta :) Myös näissä leivoksissa käytin persimonviipaleita koristeina.

♥ ♥ ♥  

Haaste on nyt päättynyt. Kakkuni saavutti ykköspaikan, hurjaa! Täältä löytyy palkintopostaus.

Persimon-porkkana-suklaahyydykekakku yllätyksellä
 
Pohja

(täällä tarkemmin pohjasta kuvineen)

2 kananmunaa
 
3/4 dl sokeria
 
3/4 dl ohratärkkelystä
 
½ tl leivinjauhetta
 
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Leikkaa leivinpaperista pala 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle (vuoan reunallekin voi laittaa suikaleen). Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaalekaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota kääretorttupohjasta siinä kiinni oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Aseta 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan reuna tarjoilualustalle ja nosta jäähtynyt kakkupohja sen sisälle (tai säädä pyöreä reunavuoka sopivankokoiseksi ja käytä sitä kuten itse tein). Pohja vetäytyy ja vähän kutistuu jäähtyessään ja nyt se on juuri sopiva tämänkokoiseen vuokaan. Laita vuoan reunoille kalvosuikaleet. Näin kakku on helpompi irrottaa myöhemmin vuoasta.

Persimon-porkkanasose


300 g porkkanaa kuorittuna (noin 4 isohkoa porkkanaa)
 
300 g persimon-hedelmää kuorittuna (noin 5 persimonia)
 
2 dl sokeria
 
1 rkl vaniljasokeria
 
1 ½ dl vettä

Kuori porkkanat, pilko niitä vähän ja höyrytä (tai keitä) kypsiksi. Kuori persimonit, leikkaa pois kanta ja pilko lohkoiksi. Laita porkkanat, persimonit, vesi, sokeri ja vaniljasokeri kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella ihan hienoksi soseeksi. Jaa sose kolmeen osaan niin, että piilotäytteeseen ja pinnalle tulevaan kiilteeseen tulee 250 g sosetta ja persimon-porkkanatäytteeseen kaikki loput eli noin 300 g.

Suklaatäyte

200 g tummaa suklaata
 
3 dl vispikermaa
 
½ dl kaakaotomusokeria
 
125 g mascarponejuustoa
 
2 liivatelehteä
 
1 rkl vettä

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa tai  mikrossa puoliteholla välillä sekoittaen. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon kaakaotomusokeri , mascarponejuusto ja suklaasula. Kiehauta vesitilkka kattilassa ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin 1-2 h.

Piilotettu persimon-porkkanatäyte

250 g persimon-porkkanasosetta
 
2 liivatelehteä
 
1 rkl vettä

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Leikkaa leivinpaperista pala 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohja- tai reunavuoan pohjalle. Kiehauta vesi ja liuota siihen puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana persimon-porkkanasoseen joukkoon. Kaada sose vuokaan ja laita pakkaseen hyytymään noin kahdeksi tunniksi.

Persimon-porkkanakermatäyte

2 ½ dl vispikermaa
 
3/4 dl tomusokeria
 
125 g mascarponejuustoa
 
300 g persimon-porkkanasosetta
 
4 liivatelehteä
 
1 rkl vettä

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tomusokeri,  mascarponejuusto ja persimon-porkkanasose. Kiehauta vesi ja liuota siihen puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen.

Levitä vajaa puolet täytteestä suklaatäytteen päälle. Ota pakkasesta jäätynyt persimon-porkkanakiekko, irrota se vuoasta ja alusleivinpaperista ja aseta täytteen päälle. Lisää loppu täytteestä ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 h.

Persimon-porkkanakiille

250 g (2 1/2dl) persimon-porkkanasosetta
 
1 rkl tomusokeria
 
3 liivatelehteä
 
2 rkl vettä

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita tomusokeri soseen joukkoon. Kiehauta vesi ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana soseen joukkoon. Kaada sose vuokaan päällimmäiseksi ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin neljä tuntia tai yön yli.

Irrota vuoan reuna/reunavuoka ja reunakalvo kakusta.

Koristelu

50 g tummaa suklaata

suklaarakeita
 
sokerikuorrutetta
 
persimon-hedelmää

Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa tai  mikrossa puoliteholla välillä sekoittaen. Nosta pikkulusikalla pieniä kasoja suklaata leivinpaperille, levitä ne pitkulaisiksi ja levitä lusikanpohjalla kärkiosat. Laita loppusuklaa pieneen pussiin (esim. Minigrip), leikkaa kärjestä pieni pala pois ja pursota leivinpaperille kukkasia (olin piirtänyt leivinpaperin toiselle puolelle malliksi kukkia). Anna koristeiden jähmettyä jääkaapissa. Kiinnitä kukkien keskelle sokerikuorrutteella suklaarakeet. Asettele kukat kakun päälle.

Käännä persimoni kyljelleen ja leikkaa ohuita viipaleita. Paina pyöreällä muotilla keskiosasta pyöreä pala. Asettele viipaleet kakun päälle suklaakukkien väleihin.

Samettisen pehmoista persimon-porkkanasosetta ♥


Suklaatäyte menossa hyytymään.


Hennon oranssi persimon-porkkanatäyte.


Yllätystäyte nostettuna paikalleen, piiloon. Kevään aurinko :)


Persimon-porkkanakiille menossa hyytymään.


Enää puuttuvat koristeet.



Kevään aurinko koristeltuna.




Persimon-hedelmä kätkee sisälleen kauniita kukkia/aurinkoja.






Saamani kommentit Leivontafoorumin haasteessa:
 
(49 pistettä)

- Tässä kakussa on saatu onnistuneesti käytettä kahta väriä koko levonnaisessa. Herkullisen oloinen kakku!

- Vaikuttaa herkulliselle, hyvin värit esillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti