keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Broileripyörykät ja uunibataatit


Tätä ruokaa tein muutama viikko sitten. Löysin ohjeen Maku -lehdestä 2/2013. Tykkäsin kovasti mausta ja teen taatusti uudestaan. Nämä valmistuvat kätevästi samalla pellillä. Lisukkeeksi sopisi jogurtti- ja chilikastiketta (meillä oli lisäksi salaattia).

Broileripyörykät ja uunibataatit
 
(4 annosta)

Broileripyörykät

1 dl ruokakermaa
 
1 kananmuna
 
2 rkl makeaa chilikastiketta
 
1 tl ruususuolaa
 
1 tl currya
 
1 tl paprikajauhetta
 
1 dl korppujauhoja
 
1 pieni sipuli
 
400 g broilerin paistijauhelihaa

Vatkaa kerma, muna, mausteet ja korppujauhot keskenään. Anna turvota. Kuori ja hienonna sipuli pieneksi silpuksi. Lisää sipulisilppu ja broilerin jauheliha seokseen (minä kuullotin sipulia hetken kookosöljyssä).

Bataattilohkot

1 (700 g) bataatti
 
1 rkl rypsiöljyä (laitoin kookosöljyä)
 
1/2 tl ruususuolaa
 
1/2 tl mustapippuria tai chilihiutaleita

Kuori bataatti ja leikkaa se pitkiksi, kapeiksi lohkoiksi. Levitä lohkot leivinpaperoidulle uunipellille. Sivele ne öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla/chilillä. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 10 minuuttia.

Pyörittele broilerimassa öljytyin käsin pyöryköiksi (30 kpl). Siirrä bataatit pellin toiseen laitaan ja nosta pyörykät vieri viereen pellille. Jatka paistamista 15 minuuttia.

Bataatit menossa uuniin.


Broileripyörykät liittyvät bataattilohkojen seuraan.


Bataattilohkoja voisi tehdä ihan vaan naposteltavaksikin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti