perjantai 3. toukokuuta 2013

Kinuskikakku kolmekymppiselle


Mieheni täytti pyöreitä jo helmikuussa, mutta nyt vasta postaan tämän tänne. Mieheni on aina tykännyt kinuskikakusta, joten ei tarvinnut miettiä kauaa kakun makumaailmaa. Halusin kakusta keveän ja se onnistui esim. unelmakääretorttupohjilla.

Kinuskinen suklaa-persikkakakku

Pohja

3 × unelmakääretorttupohja, ohje löytyy täältä.

Valmista pohjat ja anna niiden jäähtyä. Kakun voi täyttää säädettävään suorakaiteenmuotoiseen reunavuokaan, tai reunoille voi laittaa tueksi muovista kalvoa tai kartonkia.

Kostutus

maitokaakaota (1 dl maitoa + 1 rkl kaakaojauhetta)

Suklaatäyte

100 g tummaa suklaata

2 1/2 dl vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta (esim. Flora Vispi)

2 rkl kaakaotomusokeria

2 tl vaniljasokeria

125 g mascarponejuustoa

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta se kaakaotomusokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja sulatettu suklaa.

Aseta yksi kääretorttulevy alustalle reunavuoan/kehikon sisään ja kostuta se maitokaakaolla. Levitä päälle suklaatäyte. Laita vuoka jääkaappiin persikkatäytteen teon ajaksi.

Persikkatäyte

4 liivatelehteä

2 1/2 dl vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta (esim. Flora Vispi)

2 tl vaniljasokeria

125 g mascarponejuustoa

265 g (1 prk) persikkahilloa

200 g säilykepersikkaa omassa mehussa

1 rkl vettä

Upota liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja persikkahillo. Valuta säilykepersikoista liemi ja pilko persikat pieneksi kuutioksi. Lisää täytteeseen. Kiehauta vesitilkka, purista liivatteet ja liuota kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana moussen joukkoon samalla sekoittaen.

Aseta keskimmäinen kakkupohjalevy vuokaan ja kostuta se maitokaakaolla. Levitä päälle persikkatäyte. Laita kanneksi päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös se. Peitä kakku foliolla tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.

Kinuskikuorrutus

5 dl kuohukermaa

5 dl fariinisokeria

2-3 tl voita

Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan, mielellään teflonpintaiseen. Kuumenna seosta kunnes se kiehuu. Alenna sitten lieden lämpötila keskiteholle tai sen verran, että seos kiehuu ja kuplii hiljalleen. Sekoittele seosta samalla. Keitä kinuskia noin 15-20 minuuttia. Varmista joko vesilasitestillä tai kakkutestillä onko kinuski valmista. Niistä tarkemmin täällä. Lisää voi ja sekoita hyvin, jotta voi sekoittuu kinuskiin tasaisesti. Anna kinuskin vetäytyä noin minuutin ajan ja kaada se sitten kakun päälle. Levitä kinuski palettiveitsen tai tavallisen veitsen avulla.

Kermakuorrutus

5 dl Flora Vispiä

2 rkl vaniljakreemijauhetta

tummaa kaakaojauhetta

noin 2 rkl tomusokeria

Vaahdota kerma lisäten vatkauksen loppupuolella vaniljakreemijauhe ja tomusokeria maun mukaan. Ota osa kermasta toiseen kulhoon ja levitä se kakun reunaosiin ja hieman reunan päälle ja tasoita pinta. Lisää loppukermaan kaakaojauhetta sopivan tumman värin saamiseksi. Laita kerma pursotinpussiin ja pursota kakun reunoille ja päälle reunaosaan haluamaasi pursotusta. Itse käytin apuna koripunostyllaa ja tähtityllaa.

Suklaakoristeet

muutama pala tummaa suklaata

muutama pala valkosuklaata

Piirsin ensin leivinpaperille mallit. Kirjoitin nimen ensin oikeinpäin ja sitten piirsin sen läpi nurinpäin leivinpaperille. Käänsin leivinpaperin ympäri, jolloin nimi näkyi oikeinpäin. Sen päälle oli helppo pursottaa suklaa. Tein nyt nimen yhdessä pötkössä. Numerot tein erikseen.

Sulata suklaat omissa kulhoissaan vesihauteessa tai mikrossa puoliteholla välillä sekoittaen. Laita suklaat pursotinpusseihin (minä laitoin minikokoisiin Minigrip-pusseihin) ja leikkaa kulmasta pieni pala pois. Pursota ensin tummalla suklaalla mallitekstin ja mallikirjainten päälle (tai vapaalla kädellä) muutama kerros. Pursota sitten tehosteeksi pari kerrosta valkosuklaata. Tein nimeen erikseen tähden i-kirjaimen pilkuksi.



Nimi pysyi onneksi hyvin koossa, kun olin tehnyt siitä sen verran tukevan.




Tein aika yksinkertaiset pursotukset.


Synttärisankarin korkkaama kakku.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti