Romeo oppi ryömimään 10 kk ikäisenä. 11 kk vanhana poika alkoi konttaamaan. Vähän sen jälkeen hän oppi kunnolla nousemaan istumaan ja seisomaan tukea vasten. Nyt Romeo osaa kävellä tukia pitkin ja tänään hän pysyi pystyssä noin 5 sekuntia ilman tukea. Mio alkoi liikkumaan paljon aiemmin, mutta kolhujakin sattui sitten enemmän. Romeolle ei ole tullut kuin muutama pieni kolhu. Hampaita on tästä päivästä lukien kolme, koska tänään puhkesi ylös yksi etuhammas. Kaksi alaetuhammasta puhkesivat 9 kk ikäisenä. Romeo nukkuu yöunet noin klo 20-08 ja päiväunet noin klo 12-15. Eli en valita :)
Romeo on aika kaikkiruokainen. Aamuin ja illoin Romeo syö puuroa , välipalalla maustamatonta jogurttia ja marjoja/hedelmää ja kahdella lämpimällä aterialla jo aikalailla samaa ruokaa kuin me muut. Suolan jätän vaan pois (joskus laitan ihan vähän) Romeon annoksista. Romeo sormiruokailee edelleen, mutta harjoittelee syömään lusikalla muutakin kuin puuroa. Nyt on tosin menossa vaihe, että lusikalla olisi vaan kiva leikkiä ja tiputtaa lattialle :)
Romeo on nyt päässyt ruisleivänkin makuun ja se maistuu hyvin.
Tämän pienen torikojun hankimme Inkalle ja Miolle joululahjaksi.
Puuveitsellä voi harjoitella hedelmien, kasvisten ja leipien leikkaamista.
Sanoja Romeo koittaa paljon tapailla. Joskus tuli selkeästi jo "äiti", mutta nyt Romeo sanoo "äitä". Muita sanoja ovat "anna tänne" ja "tätä" (osoittaen jotain jonka haluaa).
Romeo on alkanut hassuttelemaan ja varsinkin siskon kanssa on kiva möyriä ja pelleillä. Romeo ei juurikaan vierastele ja tykkää vilkutella ihmisille ja lähettelee heille joskus lentosuukkoja :) Kerrankin puistoillessa Romeo keinui ja vieressä keinui vähän vanhempi poika. Romeo ei muuta tehnytkään kuin lähetteli lentosuukkoja pojan mummolle, joka keinutti poikaa. Romeo tykkää puistoilusta, mutta haluaisi syödä hiekkaa ja kiviä ym. vähän liian mielellään. Sitten ei ole kivaa, kuhn äiti kaivaa kaiken suusta pois.
Romeo kiukuttelee oikeastaan vain silloin, kun hän on tosi väsynyt tai nälkäinen. Onneksi omaa tahtoakin on jo vähän havaittavissa. Etenkin silloin, jos joku ottaa lelun kädestä. Mio on vielä aika mustasukkainen pikkuveljestään ja tekee kaikenlaista jäynää Romeolle. On siis hyvä, että pikkuveli oppii puolustamaan itseään. Mio on saanut sitten välillä paremmin huomiota sekä äitiltä ja isiltä että isovenhemmiltaan,kun Inka ja Mio ovat olleet välillä yökylässä mieheni tai minun vanhemmilla. Ihanat isovanhemmat ♥
Lauantaina meille tuli lähisukua ja Romeon kummit juhlistamaan synttäreitä. Äitini löysi Romeolle tuon hauskan merimiesbodyn. Shortsit oli jo vauva-ajalta jemmassa, koska Romeo piti niitä noin 3 kk ikäisenä häissä. Silloin ne olivat pojalle tosi isot (en löytänyt sopivia juhlahousuja), mutta nyt ne olivat juuri sopivat. Kaulassaan Romeolla (ja Miolla) oli karhuaiheinen Kalevalakoru. Niinpä pojasta tuli merikarhu :)
Romeo on sellainen pikkuinen. Maanantaina poika sai mitoikseen 73 cm ja 8900 g. Ihan saman mittainen kuin veljensäkin, mutta vähän hoikempi. Nyt oli kuitenkin pituutta tullut jopa 4 cm eli rutkasti enemmän kuin aiemmin. Romeo tykkää paljon halailla ja olla sylissä, niin voin sitten kuvitella, että hän on vielä pieni sylivauva :) Ei vaan, onhan se hauska nähdä, miten poika kasvaa ja kehittyy!
Tein Romeolle eli Herra Tipulle tietenkin Herra Tipu -kakun. Täällä lisää siitä.
♥
Juhlapäivänä Romeo intoutui kokeilemaan
ekan kerran kunnolla taaperokärryä. Hienosti tuo sujui pieneltä
taapertajalta. Hitaasti mutta varmasti (mitä nyt välillä vähän kupsahti
:))
Romeo sai lahjaksi mm. tämän hienon paidan.
Herra Tipun kakku.
Sankarikin sai maistaa kakkuaan :)
Merikarhu mietteliäänä.
♥ ONNEA RAKAS ROMEOISEMME! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti