Tyttäreni synttäreillä oli tarvetta myös laktoosittomalle leivonnaiselle, joten tein tällaisen marjaisan kääretortun.
Marjanmakuinen kääretorttu
Tumma unelmakääretorttupohja
Paista pohja ohjeen mukaan ja anna jäähtyä.
Täyte
1 dl boysenmarjahilloa
2 dl vispikermaa (laktoositon)
200 g kuningatarrahkaa (laktoositon)
1 rkl tomusokeria (tai maun mukaan)
Lusikoi hillo tasaisesti jäähtyneen pohjalevyn päälle. Vaahdota kerma
ja sekoita joukkoon rahka ja tomusokeri. Levitä täyte hillon päälle.
Kääri levy leivinpaperin avulla tiukaksi kääröksi ja laita jääkaappiin
tekeytymään noin tunniksi tai yön yli.
Kuorrutus ja koristelu
2 dl vispikermaa (laktoositon)
2 tl tomusokeria (tai maun mukaan)
violetteja pehmeitä koristerakeita
(aiemmin tekemiäni suklaasydämiä)
Ota leivinpaperi pois kääretortun ympäriltä ja aseta se
tarjoilualustalle. Vaahdota kerma ja mausta se tomusokerilla. Levitä
vaahto kääretortun pintaan tasaisesti. Leikkaa päätypalat pois.
Ripottele pinnalle koristerakeita (ja laita suklaakoristeet).
Tässä kuva aiemmin tekemästäni saman tyyppisestä kääretortusta, joka on vielä ilman kuorrutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti