keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Minttu ja kookos kakussa ja kaakaossa


Osallistuin tällä kakulla ja kaakaolla tähän Leivontafoorumin haasteeseen, joka oli jo syyskuussa 2012. Tämä on vaan jäänyt postaamatta. Haasteen aiheena oli Kaakaota lasissa ja lautasella.

Kokosin ja muokkasin kaakaon ja kakun kuorrutteineen eri resepteistä. Innostuin kookoksen ja mintun yhdistelmästä. Makumaailma on kakussa ja kaakaossa samantapainen ja niinpä ne sopivatkin hyvin yhteen. Kakku sopii sellaiseen syysiltaan nautittavaksi, jolloin kaipaa kosteaa ja mehevää, minttuista vaan ei liian makeaa kakkua. Kaakao lämmittää viilenevää iltaa miedon makealla ja pehmeällä maullaan.

Kakun reseptin löysin Hayley's Cuisine-blogista täältä. Halusin kokeilla tuota kuivatulla mintulla kakun maustamista. Ihan mintultahan se maistui. Kakun kuorrutteen ohjeen löysin täältä. Tein siihen vain pienet muutokset. Kaakaoreunuksen ohjeen löysin täältä. Sitäkin hieman muuttelin. Minttu-kookoskaakaon ohjeen löysin täältä.

Minttu ja kookos kakussa ja kaakaossa
 
Kakku

3 kananmunaa
 
2 dl sokeria
 
1 dl vehnäjauhoja (Myllyn Paras)
 
½ tl leivinjauhetta (Dr.Oetker)


¾ dl tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)
 
2 tl vaniljasokeria (Dr.Oetker)
 
2 mm ruususuolaa
 
250 g maitorahkaa (Valio)
 
2 tl kuivattua minttua

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja kääntele vaahdon sekaan. Sekoita joukkoon lopuksi vaniljasokeri, suola, maitorahka ja kuivattu minttu.

Leikkaa leivinpaperista sopiva pala 20 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 20-25 minuuttia, kunnes sisus on tarpeeksi jähmettynyt (voi tarkistaa puutikulla jääkö siihen kosteaa taikinaa). Anna kakun jäähtyä ja siirrä se tarjoilualustalle.


Kookoskuorrutus


85 g maustamatonta tuorejuustoa (Valio)

½ dl tomusokeria
 
¾ dl kuohukermaa
 
1 ½ rkl kookoshiutaleita




tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)
 
muutama pala minttusuklaata (70 % kaakaota)

Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri kuohkeaksi. Lisää kerma ja vatkaa, kunnes seos on jämäkkää vaahtoa. Sekoita joukkoon kookoshiutaleet. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Siivilöi pinnalle hieman kaakaojauhetta. Rouhi suklaa ja ripottele kakun päälle koristeeksi.

Kaakaolasien reunoihin

minttusuklaata (70 % kaakaota)
 
kookoshiutaleita

Sulata suklaata pienehkössä kipossa sen verren, että sitä on pohjalla noin ½ cm:n kerros. Kasta lasien reunat suklaaseen ja kasta ne sitten kookoshiutaleisiin. Laita jääkaappiin kaakaon teon ajaksi tai kunnes suklaa on jähmettynyt.

Kookos-minttukaakao 

(5 hengelle)

7,2 dl rasvatonta maitoa (Valio)
 
400 g kookosmaitoa
 
200 g (1/2 tlk) kondensoitua maitoa
 
2 rkl tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)
 
muutama tippa minttuaromia
 
koristeeksi minttusuklaarouhetta

Mittaa kattilaan maito, kookosmaito ja kondensoitu maito. Kuumenna keskilämmöllä lähes kiehuvaksi. Vatkaa sekaan siivilöity kaakaojauhe. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon minttuaromia. Laita ensin pari tippaa ja maista. Sitä voi lisätä jos minttu ei tarpeeksi maistu. Koristele minttusuklaarouheella. Kaakaon pintaan voi halutessaan laittaa myös vaahdotettua kermaa/vaahdotettua maitoa ja koristeeksi suklaarouhetta.

Uunista tullut kakku.




Mehevä ja kostea kakkupala :)


Reunakoristelu.


Kaakao olisi ollut ihan hyvä myös ilman koristelua, mutta laitoin kumminkin pientä pintakoristelua.




Saamani pisteet ja kommentit Leivontafoorumin haasteessa:
 
(1 piste)

- Kakku kuulostaa mehevältä ja sopii tummeneviin iltoihin.

- Mielenkiintoinen kaakaojuoma ja kiva koristelu lasin reunassa.

- Kakku näyttää mehevältä, vaikka siihen ei tule lainkaan rasvaa, mutta ilmeisesti se saa kosteutta rahkasta. Onko se hyvä, että molemmissa on sama maku, ettei käy liian yksitoikkoiseksi.

- Minttu ja kookos on mun lempimakuja, tänne kelpaisi pala kakkua (tai sanotaanko nyt että koko kakkukin menis..) ja pari kuppia kaakaota!

- Yksinkertainen, herkulliselta kuulostava kakku. Kaakaolasin reuna on todella kaunis, kaakaon päälle ei välttämättä tarvitse enää mitään koristeita.

- Rakenne hyvin houkutteleva ja minttu suklaan kanssa on niin namia!

- Nams minttua, kaakaota ja kookosta. Pohja näyttää mehevältä. Hauskasti koristeltu juomalasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti