tiistai 12. marraskuuta 2013

Vaniljainen suklaa-vadelmakakku


Osallistun tällä kakulla tähän nami-hiiren vuosittaiseen kisaan, joka on jo viides laatuaan. Tänä vuonna ryhmiä on yksi, johon voi leipoa joko täytekakun tai hyydykekakun. Päädyin hyydykekakkuun, koska siihen minulla alkoi tulla paremmin ideoita. Olin juuri tilannut Vispilänkaupasta ihastuttavan Ib Laursenin roosanvärisen kakkualustan (Mynte-sarjaa). Se antoi inspiraation kakun väri- ja makumaailmalle :)

Tänä vuonna kisan nimi on "Kakussa maustettua rahkaa". Valitsin vaniljarahkan, koska se sopii maultaan hyvin sekä suklaiseen että vadelmaiseen täytteeseen. Vaniljarahkaa löytyy täytteiden lisäksi myös kakun päältä ruusukkeista. Tulikin samalla harjoiteltua tuollaisten "ruusujen" pursotusta. On jo pitkään pitänyt kokeilla. Sen muistan seuraavalla kerralla, että jätän "hännät" aina seuraavan ruusun alle piiloon. Nyt se jäi muutamassa ruusussa törröttämään näkösälle :D

Tein kakkuun myös pienempiä suklaakukkia, joita olin ajatellut laittaa joidenkin ruusukkeiden päälle. Päädyin kuitenkin yksinkertaisempaan linjaan ja laitoin vain ison kukan kakun keskelle. Olisi ollut ehkä hassunkin näköistä, jos pienemmät kukat olisivat piilottaneet ruusuja alleen :D Nyt minusta näyttää siltä, että nuo ruusut ovat jonkinmoisia vartijoita/suojelioita, jotka pitävät huolta suuresta kukasta, ehkä jopa kuningatarkukasta. Hmm, Taikametsässä voisi hyvinkin asua kuningatar :) Tai sitten kukka on lajinsa viimeinen ja sitä on sen vuoksi suojeltava :)

Halusin kakun pohjaksi unelmakääretorttupohjan. Se on niin kuohkea ja pehmeä, että se sopii erinomaisesti pehmoisiin täytekerroksiin, myös maultaan. Pohja on itsessään sen verran kostea, ettei sitä tarvitse kostuttaa.

♥ ♥ ♥

Nyt kisa on ratkennut ja olen lisännyt loput kuvat tähän. Kisan voitti Taru, toiseksi tuli Suklaapossu ja kolmanneksi Leena-muori, ONNEA!! Kisan tulokset ja voitokkaat kakut löytyvät täältä. Nami-hiiri oli pyytänyt Kanadassa käydessään arvosteluja paikallisilta. Omat arvosteluni ovat tässä:

Ann: "The delicious beauty! Beautiful pictures."
Sarah:"Beautiful cake…in the U.S., I  can find quark at Whole Foods!"
M.B: "Kaunis, kaunotar! Tarkkaa huoliteltua työtä." 
KIITOS nami-hiiri kilpailun järjestämisestä ja onnea viisivuotistaipaleelle! :)
Vaniljainen suklaa-vadelmakakku
 
Pohja

2 kananmunaa
 
3/4 dl sokeria
 
3/4 dl ohrakasta (ohratärkkelys)
 
½ tl leivinjauhetta
 
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Leikkaa leivinpaperista pala 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle (vuoan reunallekin voi laittaa suikaleen). Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaalekaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota kääretorttupohjasta siinä kiinni oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Aseta 24 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan reuna tarjoilualustalle ja nosta jäähtynyt kakkupohja sen sisälle (tai säädä pyöreä reunavuoka sopivankokoiseksi ja käytä sitä kuten itse tein). Pohja vetäytyy ja vähän kutistuu jäähtyessään ja nyt se on juuri sopiva tämänkokoiseen vuokaan. Pohjaa voi halutessaan vähän litistää tasaisemmaksi. Laita vuoan reunoille kalvosuikaleet. Näin kakku on helpompi irrottaa myöhemmin vuoasta.

Suklaatäyte

200 g tummaa suklaata
 
3 dl vispikermaa
 
1/2 dl kaakaotomusokeria
 
150 g Valio maustettu rahka vanilja
 
2 liivatelehteä
 
1 1/2 rkl vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Paloittele suklaa ja sulata se joko mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen tai vesihauteessa. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon kaakaotomusokeri, huoneenlämpöinen vaniljarahka ja suklaasula. Kiehauta vesitilkka kattilassa ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin 1-2 h.

Vadelmapyree

250 g pakastevadelmia
 
2 rkl sokeria
 
1 rkl vettä

Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Keitä seosta keskilämmöllä, kunnes sokeri on sulanut ja vadelmat hajoavat eli noin 10 minuuttia. Siivilöi siemenet pois painelemalla seos tiheän siivilän läpi. Anna pyreen jäähtyä. Pyrettä tulee noin 1 3/4 dl.

Vadelmatäyte

3 dl vispikermaa
 
3/4 dl tomusokeria
 
1 tl vaniljasokeria
 
200 g Valio maustettu rahka vanilja
 
jäähtynyt vadelmapyree (noin 1 3/4 dl)
 
4 liivatelehteä
 
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri, vaniljarahka ja vadelmapyree. Kiehauta vesitilkka kattilassa ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan suklaatäytteen päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin 3 h tai yön yli.

Koristelu

1 1/2 dl vispikermaa
 
3/4 dl Valio maustettu rahka vanilja
 
1 tl tomusokeria
 
muutama pala tummaa suklaata
 
muutama vaaleanpunainen Candy Melts-nappi
 
koristerakeita ja nonparelleja

Piirrä kukka leivinpaperille ja käännä paperipala nurinpäin. Sulata tumma suklaa ja lusikoi se pieneen pursotuspussiin. Leikkaa pussin kulmasta pieni pala pois ja pursota kukka mallin päälle. Koristele koristerakeilla. Sulata vaaleanpunaiset Candy Melts-napit, lusikoi pussiin ja leikkaa kulma auki. Pursota suklaakukan sisäreunoihin tehosteraidat. Laita jääkaappiin jähmettymään paksukantisen kirjan aukeamalle. Kirjan sivut voi asettaa hieman koholle, jotta kukka muotoutuu kaarevaksi. Pursota leivinpaperipalalle myös pieni kukka ja laita sen keskelle pieniä nonparelleja. Laita kukka jääkaappiin jähmettymään. Kun kukat ovat jähmettyneet, kiinnitä pienempi kukka isomman kukan keskelle joko suklaasulalla tai sokerikuorrutteella.

Irrota vuoan reuna/reunavuoka ja reunakalvo kakusta. Laita kakku jääkaappiin odottamaan koristelua. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri. Lusikoi vaahto pursotinpussiin, jossa on tähtitylla. Pursota kakun päälle ruusukkeita ympyrän muotoon. Aseta suklaakukka kakun keskelle.

Valmis vadelmapyree.


Vadelmatäytettä.


Kakku koristelua vailla.




Ruusut paikoillaan.




Ja viimein suklaakukkakin päässyt paikoilleen.



Kukka ruusujen keskellä.



Ruusua ja roosaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti