torstai 2. tammikuuta 2014

Joulun kalkkunapiirakka


Tein tällaisen piirakan hyödyntäen joulusta jäänyttä kalkkunaa. Kalkkunan voi korvata myös kanalla! Käytin ohjeen pohjana tätä Joulun kinkkupiirakkaa ja muutin täytteen kalkkunalle sopivaksi. Ananas sopi mielestäni oikein hyvin kalkkunan kaveriksi.

Joulun kalkkunapiirakka

Pohja

125 g margariinia (tai voita)

2 dl puolikarkeita spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)

1/2 dl kaurahiutaleita

1/2 dl juustoraastetta

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl ruususuolaa

1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kulhossa jauhot, kaurahiutaleet, juustoraaste, leivinjauhe ja suola. Nypi sekaan paloiteltu rasva. Lisää lopuksi vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele ja tarvittaessa jauhota kevyesti piirakkavuoka (minulla oli 28 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjainen piirasvuoka). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte

1 iso sipuli

2 rkl oliiviöljyä

pieni tölkillinen ananaspaloja

noin 5 dl kalkkunafilettä (tai joulunajan kalkkunaa jossain muodossa) pieninä paloina

Hienonna sipuli ja pilko halutessasi ananaspaloja vähän pienemmiksi paloiks. Kuullota pannulla öljyssä sipuli. Sekoita joukkoon ananas- ja kinkkupalat ja paista hiljalleen seosta vielä hetki. Kaada täyte pohjataikinan päälle vuokaan.

Päälle

2 kananmunaa

2 dl ruokakermaa

1/2 tl broilerimaustetta tms. (laitoin kreikkalaista kanamaustetta)

1/4 tl ruususuolaa

100 g juustoraastetta

Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää mausteet. Kaada seos täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 25-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja pohja on kypsynyt.

Uunista tullut piirakka.


Kuumasta piirakasta leikattu pala eli oli vielä aika pehmoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti