Täällä tarkemmin poikavauvakoristeesta ja täällä peitosta ja nimilaatasta.
Täytekakku pojan nimiäisiin
Pohja
7 munan tumma sokerikakkupohja, ohje löytyy täältä.
Valmista pohja ohjeen mukaan 26 cm halkaisijaltaan olevassa irtopohjavuoassa ja anna sen jäähtyä. Leikkaa pohja kolmeen osaan.
Kostutus
1 1/2 dl hylamaitoa
2 tl vaniljasokeria
Sekoita maito ja intiaanisokeri keskenään.
Tummasuklaatäyte mustikoilla
1 dl vadelmamarmeladia
♥
3 dl hyla vispikermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl kaakaotomusokeria
200 g tummaa suklaata
1 dl jäisiä mustikoita
Sulata suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Anna jäähtyä haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto (ei mielellään ihan jääkaappikylmänä, jotta suklaa ei kovetu sekoitettaessa) ja kaakaotomusokeri. Sekoita lopuksi joukkoon suklaasula. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Aseta päälle keskimmäinen pohjalevy kostuta se.
Valkosuklaa-mustikkatäyte
1 dl mustikkamarmeladia
♥
3 dl hyla vispikermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
1 dl jäisiä mustikoita
Peitä vuoka tuorekelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.
Tummasuklaakreemi
175 g tummaa suklaata
225 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
1 rkl kevytmaitoa huoneenlämpöisenä
1/2 vaniljatankoa
250 g kaakaotomusokeria
Ota kakkuvuoka jääkaapista ja irrota reuna. Tasoita reuna tarvittaessa esim. palettiveitsellä. Levitä suklaakreemiä tasainen ja ohuehko kerros kakun päälle ja reunoille.
Kuorrutus
750 g valkoista marsipaania (Sallisen) (kakun päälle jää 400 g)
valkoista pastaväriä
vaaleansinistä pastaväriä
tomusokeria
Sirottele ohut kerros tomusokeria silikoniselle alustalle. Kauli värjätty marsipaanipallo noin 2,5 mm paksuiseksi, pyöreäksi levyksi. Nosta levy kakun päälle. Tasoita pinta ja reunat kämmenen ulkosyrjällä. Leikkaa ylimääräinen reunaosa pois. Nosta kakku jääkaappiin ainakin tunniksi ennen koristelua.
Koristelu
vauvan peitto, teko-ohje löytyy täältä
vauvakoriste teko-ohje löytyy täältä
nimilaatta, teko-ohje löytyy täältä
valkoista sokerimassaa
vaaleansinisiä, pehmeitä sokerihelmiä
kimallejauhetta
sokerikuorrutetta tuubista
Kiinnitin kakun päälle ensin vauvan peiton parilla sokerikuorrutetipalla. Sitten kiinnitin vauvan peiton päälle kevyesti. Sen jälkeen kiinnitin nimilaatan ja lopuksi kukkaset. Kiinnitin kukkia kakun reunan keskiosaan tasaisin välein sekä neljä kukkaa kakun päälle.
Tummasuklaatäyte mustikoilla vuoassaan.
Valkosuklaa-mustikkatäyte.
Yön yli hyytyneet täytteet.
Suklaakreemiä kakun pintaan.
Ja suklaakreemin päälle marsipaanikuorrutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti