tiistai 16. syyskuuta 2014

Pikakelaus kesän retkiin ♥


Tuon ensimmäisen kuvan tavoin tarjoan kyydin pikakelauksena meidän perheen kuluneen kesän muutamiin retkiin ja hetkiin! Miehelläni oli kesällä mukava viiden viikon loma ja käytimme sen hyvin hyödyksi. Välillä saimme autonkin lainaan ja se helpotti liikkumista. Kerron kuvien lomassa retkistämme :)


Tässä Romeo hämmästelee Vispilä-laivan menoa, kun olimme matkalla Korkeasaareen. Sitä ennen kävimme Pitäjänmäellä entisen kotimme pihapiirissä leikkimässä ja tapaamassa ihanaa naapuria :) Sieltä Selloon syömään ja junalla kohti keskustaa, josta suuntasimme lautalla Korkeasaareen. Tästä reissusta on tullut jo perinne, jonka toteutimme nyt kolmannen kerran. Inka on ainoa lapsista, joka muistaa Helsingin kodin, mutta on siellä pojistakin siellä on kiva käydä leikkimässä.


Korkeasaaressa oli lämmintä ja kivaa :) Jänikset saivat ratsastajansa.


Karhullakin oli hauska köpötellä :)


Kun saavuimme kotiin, Inka ja Romeo kulkivat käsi kädessä kotiovelle. Inka kantoi Romeon rakasta pupua ja Romeo kantoi Inkan aarretta, jonka oli saanut siltä ihanalta Helsingin naapurilta (laatikon sisältö on ollut ahkerasti leikeissä mukana!).


Perhepuistossa on käytävä vähintään kerran kesässä. Samalla reissulla käydään aina kotieläinpihalla moikkaamassa eläimiä.


Isovanhempien luona mato-ongella :)


Yhtenä kesäpäivänä suunnattiin ensin Pulkkilanharjulle ihailemaan kauniita maisemia. Pysähdyttiin siellä jätskille ja käytiin laiturilla.


Pulkkilanharjulta mentiin katsomaan Vääksyn kanavaa. Meillä oli hyvä tuuri, koska kanavan portit aukesivat juuri ja lapset näkivät kokonaan laivojen kulun kanavassa.


Tykkimäellä vietettiin yksi päivä. Käytiin siellä ensimmäistä kertaa ja oltiin paikkaan todella tyytyväisiä! Romeokin riemuitsi huvipuistoilusta! Romeon lemppari oli Teekupit ja isommat tykkäsivät mm. väärinpäintalosta ja eläimistä.


Tykkimäellä lapset saivat rauhassa silitellä ja harjailla lampaita :)


Teimme patikointiretken Lapakiston luonnonsuojelualueella. Valitsimme lyhyimmän reitin, joka oli noin 3,5 km pitkä. Romeo oli välillä manducassa, mutta jaksoi paljon kävelläkin.


Reitti kulki aluksi pitkän matkan Lapakisto-lammen vierellä. Oli niin kovin kaunista!


Mio löysi polun varrelta "skeittilaudan"! Mio ja ihanat eriparisukat polvisukiksi vedettyinä ♥


Lapset tykkäsivät kulkea pitkospuilla.


Sydämellinen polku :)


Romeo kipitti reippaasti pitkin polkuja ja portaita.


Välillä napsittiin mustikoita suuhun :)


Evästauko laavulla.


 Sammakko-parka oli kauhuissaan lasten äänistä ja leikki kiveä, hihii ♥


Suoalue.

 Lanu-puistossa katselemassa Olavi Lanun taiteilemia patsaita. Halauspatsasta oli pakko halata ja hassua puupatsasta pakko matkia :)


Lanu-puistosta suunnattiin suihkulähteelle tunnelmmoimaan.


Kesäloman lopulla järjestimme lapsille perinteiset "olympialaiset". Menimme läheiselle, isolle hiekkakentälle. Mio lähti kotiovelta niin innokkaasti juosten, että käytiinpä vielä hakemassa parit laastarit ;)


Kun olimme matkalla kentälle, tapasimme hienon perhosentoukan.


Olympialaiset alkoivat alkuseremonialla. Romeossa oli pitelemistä, kun herra ei oikein olisi malttanut keskittyä olemaan pientä hetkeä paikoillaan :D


Ensimmäinen laji oli keihäänheitto. Inka valmistautumassa heittoon.


Tuuletus heiton perään.


Toisena lajina oli juoksukisa. Ensin Inka ja Mio juoksivat kahdestaan ja sitten isi poikien kanssa :) Mio hävisi Inkalle ja meni kiukkuisena kuulantyöntörinkiin mököttämään. Inka meni rauhoittelemaan veljeänsä ja sai neuvoteltua Mion takaisin kisaan.


Kolmas laji oli kivenheitto. Mio eläytyi lajiin täysillä!


Romeolla oli paljon omia lajeja kuten kestävyysjuoksu kentän laidasta laitaan ja pallon potkiminen :) Äidin kanssa oli kiva juosta juoksuradan päästä päähän. "Vaamiina, paakoillanne, hep", sit juostiin muutama metri ja taas otettiin uusi lähtö!


Juoma- ja lepotauko teki terää!


Loppuaika käytettiin palloiluun. Inka halusi olla maalivahtina ja Mio ja mieheni koittivat potkia vuorotellen maaleja. Inka torjui monta maalia, mutta tässä esimerkiksi Mio saa pallon osumaan maaliin (ja taisi Romeokin käyttää tilaisuuden hyväksi) :)


Inka meni vuorostaan mököttämään kuularingille, koska isi ja Mio olivatkin potkineet palloa ihan väärään suuntaan. Mio meni kertomaan syyn ja sai puolestaan neuvoteltua siskon takaisin peliin :)

  
Loppuseremonia ja mitalien jako! Romeo ei taas oikein pysynyt aloillaan (eikä siis kuvassa) :)

  
Loppuun vielä kuva edellisen kesän olympialaisista :) Kypärätkin jo päässä, kun oltiin kait lähdössä pois.

  
Kävimme kesän aikana pyörillä monessa sellaisessa leikkipuistossa, joissa emme olleet aiemmin käyneet. Puistoissa on aika erilaisia välineitä ja niinpä lapset saivat vaihtelua tuttuihin puistoihin. Touhutessa sattuu välillä pikku haavereitakin. Inka pitämässä ratamonlehteä haavansa päällä :)


Erääseen puistoon oli vaihdettu uudet, kivat leikkivälineet! Tästä autosta meinasi tulla välillä riitaa.

  
Mio viihtyi aika kauan kaivauspuuhissa.

  
Saa nähdä mitä kivaa ensi kesänä keksitään :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti