keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syyshehku


Leivoin tämän piirakan Leivontafoorumin syyskuun leivontahaasteeseen täällä. Aiheena oli 'Juurespiirakka'. Piirakan pääosassa piti siis olla juurekset. Esim. perunaa ei saanut käyttää. Sipuli sen sijaan hyväksyttiin mukaan. Halusin tehdä syksynvärisen piirakan, josta loistaa syksyisen auringon hehku. Halusin piirakkapohjastakin oranssinsävyisen ja lisäsin taikinaan porkkanasosetta. Päätin lisätä kuitenkin koristeluun hieman lisäväriä, koska syksy on värikästä aikaa. Siinä pehmoiset, basilikanlehtien joukossa lentelevät punajuuriperhoset muistuttavat kesästä. Piirakan maku toi mieleen kevätkääryleen. Eli monta vuodenaikaa mieleen tuova piirakka :) Punajuuret sopivatkin kivasti piirakan makumaailmaan!

Oli mukava tehdä juureksista piirakka, koska esim. lanttua tulee syötyä tosi harvoin, vaikka se sopii moneen ruoanlaittoon kuten keittoihin ja on hyvän makuinen. Piirakan pohjan sovelsin parista eri ohjeesta. Täytteen ohje on pääosin Kotilieden suuresta leivontakirjasta. Täytteen maku toi vahvasti mieleen kevätkäryleet :)

♥ ♥ ♥

Nyt arvostelu on päättynyt. Haasteen voitti Petra makoisalla sipulipiiraallaan, onnea! Onnelikin on hyvin onnellinen, koska Syyshehku sijoittui toiseksi :) Kiitos vielä pisteistä ja kommenteista! Ne näkyvät tuossa postauksen alaosassa. Täällä näkyvät haasteen lopputulokset. Täällä Dansukkerilta saamani palkinto :)

Syyshehku - juurespiirakka
 
Porkkanasose

3 isohkoa porkkanaa
 
1 rkl vettä
 
1 maustemitta ruususuolaa

Kuori porkkanat ja pilko ne muutamaan osaan. Höyrytä/keitä porkkanapalat kypsiksi. Kippaa porkkanat kulhoon ja lisää vesi ja suola. Soseuta porkkanat sauvasekoittimella sileäksi soseeksi.

Aseta sydämenmallinen reunavuoka leivinpaperoidulle uunipellille. Kiinnitä sen reunoihin leivinpaperisuikaleet käyttäen "liimana" rasvaa. Leikkaa vuoan keskelle sydämenmallinen leivinpaperipala, jotta valmis piirakka on helppo siirtää tarjoilualustalle ("liimaa" myös se, jotta taikinan levittäminen on helpompaa). Piirakan voi valmistaa myös 24-26 cm halkaisijaltaan olevassa pyöreässä piirakkavuoassa.

Pohja

2 dl täysjyvä spelttijauhoja
 
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
 
100 g voita
 
1/2 dl kauraleseitä
 
2 dl porkkanasosetta

Yhdistä jauhot ja nypi voi joukkoon, kunnes seos on murumaista. Lisää kauraleseet ja porkkanasose ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Anna olla jääkaapissa täytteen teon ajan.

Täyte

1 sipuli

1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
 
400 g lanttua
 
150 g (noin 2 kpl) porkkanaa
 
150 g palsternakkaa
 
1/2 tl chilijauhetta
 
3/4 tl ruususuolaa
 
1/2 tl kurkumaa
 
3/4 tl juustokuminaa
 
1 tl kuivattua basilikaa


2 dl kermaviiliä
 
1 kananmuna
 
2 tl maissitärkkelystä
 
1 dl voimakasta juustoraastetta

Kuori ja pilko sipuli ja kuullota se pannulla öljyssä. Kuori ja raasta juurekset ja lisää ne pannulle. Sekoita joukkoon mausteet. Hauduta seosta hetken aikaa kannen alla, kunnes raasteet ovat pehmenneet. Ota pannu pois liedeltä.

Sekoita täytteen joukkoon kermaviili, kananmuna, maissitärkkelys ja juustoraaste. Levitä täyte vuokaan. Paista 200 °C:ssa uunin alatasolla 35-45 minuuttia riippuen piirakan paksuudesta (sydänvuoassa taikinan ja täytteet korkeus oli 3 cm ja paistoin 45 minuuttia).

Koristelu

basilikan lehtiä
 
2 punajuurta (+ keitinvettä)

Keitä punajuuret kypsiksi. Kuori ja viipaloi ne. Paina perhosmuotilla (tai jollain muulla muotilla) siivuista punajuuriperhosia. Asettele perhoset ja basilikanlehdet piirakan päälle.


Vuokaan paineltu pohjataikina. Tein tämän osion jo edellisenä iltana. Leivinpaperi aaltoili, koska se oli kostunut oltuaan yön yli jääkaapissa.


Täyte levitettynä vuokaan.



Uunista tullut piirakka.


Koristelua.


Valmista :)


Perhoset liihottelemassa basilikalehdossa.






Saamani pisteet ja kommentit Leivontafoorumin haasteessa:
 
(3+1+4+5+4+5+5+3 = 30p.)

- Herkkä ja kaunis ulkonäkö. Kiva juttu että juureksia on sekä pohjassa että täytteessä.


- Todella kaunis piiras koristeluineen


- Hyvät mausteet piirakassa, maistuisi minulle!


- Voisin muuttaa tekijän ruokapöytään ikuiseksi kuokkavieraaksi.


- Ihanan näköinen piirakka ja kuulostaakin hyvältä!


- Herkullisen kaunis, kivat perhot

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti