lauantai 6. joulukuuta 2014

Isänpäivän kakku haastatteluhetkeen


Minusta tehtiin pieni haastattelu blogiini liittyen paikalliseen Uusi-Lahti -ilmaisjakelulehteen. Juttu ilmestyi tänään :) Hauska ylläri oli, että olin päässyt etusivulle :) Haastattelu tehtiin kotonamme jo lokakuun lopulla. Juttu jäi kuitenkin odottamaan sopivaa julkaisuhetkeä, koska samassa lehdessä oli juuri vähän aiemmin ollut samantapainen juttu. Nyt se sopiva aika sitten oli. Minua jännitti vähän haastatteluhetki etukäteen, mutta haastattelija, Jenny Mäkinen, oli niin rento ja helpostilähestyttävä, että jännitys kaikkosi helposti. Olin leiponut etukäteen macaroneja kahdella eri maulla sekä kakun isänpäivää ajatellen. Kaksi perhosta kakun päällä toivat mieleeni isän ja lapsen. Jätin kakun pursotukset ja koristelun haastattelutilaisuuteen. Ei onneksi käsi tärissyt, vaikka olin sitä etukäteen pelännyt :D Kiitos Jenny mukavasta juttelutuokiosta ja haastattelun tekemisestä! Olet todella taitava ja oikealla alalla! ♥

Täällä tarkempaa tietoa suklaaperhosista- ja kukkasista. Laitan myös haastatteluhetkeen leipomani macaronit tänne piakkoin! Kirjoittelen lehtijutustakin lisää myöhemmin :) Haastattelusta kerron tarkemmin täällä.

Isänpäivän sydänkakku
 
Pohja

7 kananmunaa 

175 g (4 dl) intiaanisokeria

180 g (noin 3 dl) puolikarkeita spelttijauhojajauhoja

30 g (3/4 dl) tummaa kaakaojauhetta

Siivilöi intiaanisokeria kulhoon tarvittava määrä. Lisää munat joukkoon ja vatkaa seos paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdotukseen saattaa mennä vähän enemmän aikaa kuin tavallista sokeria + munia vaahdotettaessa. Sekoita kaakaojauhe jauhojen joukkoon ja siivilöi seos varovasti käännellen vaahdon sekaan. Voitele ja jauhota sydämenmuotoinen reunavuoka (tai irtopohjavuoka). Leikkaa leivinpaperista reunavuoan pohjalle pala, joka ulottuu noin kolme cm reunoille. Vuoan kaarevissa ja terävissä kohdissa leivinpaperiin voi leikata viiltoja reunaosaan, jotta leivinpaperi asettuu paremmin. Leivinpaperi pysyy reunassa paremmin, jos sen "liimaa" jollain rasvalla. Kaada taikina vuokaan. Vältä vuoan heiluttamista.
 
Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa alatasolla noin 35 minuuttia. Vältä uuniluukun availuja paiston aikana, jotta kakkupohja saa rauhassa nousta, eikä se lässähdä. Kumoa valmis kakkupohja ritilälle tai muulle alustalle pian uunista ottamisen jälkeen. Anna kakkupohjan jäähtyä ja leikkaa se sitten kolmeen osaan.

Kostutus

1 3/4 dl maitoa

1/2 rkl intiaanisokeria

Sekoita maito ja intiaanisokeri keskenään.

Suklaatäyte

1/2 dl boysenmarjahilloa
130 g tummaa suklaata

3 dl vispikermaa

2 rkl kaakaotomusokeria

2 tl vaniljasokeria

100 g vaniljatuorejuustoa

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta se kaakaotomusokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja sulatettu suklaa.

Pese vuoka, jossa paistoit kakun. Leikkaa pala leivinpaperia vuoan pohjalle. Aseta kakkupohjan pohjaosa vuokaan. Kostuta se intiaanisokerimaidolla. Levitä päälle boysenmarjahillo ja sen päälle suklaatäyte. Laita vuoka jääkaappiin boysenmarjatäytteen teon ajaksi.

Boysenmarja-vadelmatäyte

1/2 dl boysenmarjahilloa


2 1/2 dl vispikermaa

2 tl vaniljasokeria

100 g vaniljatuorejuustoa

200 g boysenmarjahilloa

4 liivatelehteä

1 rkl vettä


100 g kotimaisia pakastevadelmia

Upota liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon mascarponejuusto ja boysenmarjahillo. Kiehauta vesitilkka, purista liivatteet ja liuota kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana moussen joukkoon samalla sekoittaen.

Aseta keskimmäinen kakkupohjalevy vuokaan ja kostuta se intiaanisokerimaidolla. Sivele pintaan boysenmarjahillo ja sen päälle boysenmarjatäyte. Upota täytteeseen vieri viereen jäisiä vadelmia. Laita kanneksi päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös se. Peitä kakku foliolla tai kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.

Tummasuklaakuorrutus

100 g tummaa suklaata

2 1/2 dl vispikermaa

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

3 rkl kaakaotomusokeria

100 g vaniljatuorejuustoa

Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikrossa välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se kaakaojauheella ja kaakaotomusokerilla. Sekoita vaahtoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Levitä kuorrute kakun päälle ja tasoita pinta. Vedä haarukalla kuviota kakun reunoille ja päälle.

Kermapursotukset

2 dl vispikermaa

  tomusokeria

1 dl maitorahkaa

vaaleanpunaista pastaväriä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla. Vatkaa lopuksi hiljalleen joukkoon vaniljarahka. Värjää vaahto vaaleanpunaisella pastavärillä. Laita väriä coctailtikun avulla pieni määrä kerrallaan. Sekoittele vaahto tasaisen väriseksi nuolijan avulla. Laita suurin osa vaahdosta pursotinpussiin, jossa on avoin tähtitylla (1M). Laita loppuvaahto toiseen pursotinpussiin, jossa on pienehkö kukkatylla. Anna pussien olla tarvittaessa vähän aikaa jääkaapissa, jos vaahto ei ole tarpeeksi jämäkkää.

Pursota kukkatyllan avulla kuviota kakun alareunaan ja isompia ruusukkeita kakun päälireunaan.

Suklaakoristeet

suklaakukkia

suklaaperhoset

Ohjeet löytyvät täältä!


Tästä se kakun täyttäminen lähtee :)


Kakku on saanut suklaakuorrutuksen ja haarukkakuvioinnin.





Valmis kakku.  




Isäperhonen ja lapsiperhonen ♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti