Tein tämän vauvakoristeen tuttuni poikavauvan ristiäisiin. Vauvalle
toivottiin tummaa tukkaa ja vaippaa. Tuttuni kertoi nähnensä erään
vauvakoristeen, jolla oli alustana siivet. Näin heti silmissäni
suojelevat, vähän vauvan ympärille kaartuvat siivet. Ne ovat ikäänkuin
vauvan omat suojelussiivet, jotka suojelevat nukkuvaa pienokaista.
Vaipasta tuli vähän vahingossa kestovaippamainen. Ei toisaalta ihme,
koska meillä on käytetty lapsilla paljon kestovaippoja :) Laitoin
vauvalle alustaksi tilkkupeiton ja vierelle perhosen. Toisen perhosen
jätin irralliseksi, koska se olisi ollut peitossa liikaa. Annoin sen
mukaan erikseen kakun päälle laitettavaksi.
Tein koristeen kaikki osat sokerimassan ja kaulintamassan
sekoituksesta. Ensin tein vauvan. Annoin vauvan kuivua seuraavaan
päivään ja sivelin sille sitten yksityiskohdat ja tein vaipan. Sitten
tein peiton, siivet ja perhoset. Kaulin peitolle ja siiville omat
levynsä, koska muuten massa olisi ehtinyt kuivua liikaa toista
työstettäessä. Kun kaikki koristeet olivat valmiit ja kuivuneet,
kiinnitin ensin vauvan parilla sokerikuorrutetipalla siipiin ja sitten
siivet parilla sokerikuorrutetipalla tilkkupeittoon.
Vauvasta kerron tarkemmin
täällä.
Siivistä kerron tarkemmin
täällä.
Tilkkupeitosta kerron tarkemmin
täällä.
Suojelusenkelisiivet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti