Halusin saada koristeeseen lumisen talvitunnelman. Punatulkku lumipuussa tuli aika nopsaan mieleeni ja aloin heti luonnostella mallia paperille. Katsoin punatulkulle mallia lintukirjasta. Sain mielikuvan lasisesta ikkunakoristeesta ja päätin tehdä koristeeseen lasikoristeen tuntua. Punatulkun punainen mahaosa sekä reunaosien pikkusydämet on täytetty murustetulla tikkarilla, joka on sulanut uunissa paiston aikana. Olen aiemmin käyttänyt tikkaritekniikkaa tämän piparkakkutalon ikkunoissa. Reunaosien valkoiset koristelut ja ripustinosan lumikuusi tuovat punatulkun ympärille lumisen maiseman. Valkoiset sokerihelmet kuvastavat lumihiutaleita ja lumen kaunista, koristeellista kostumusta.
Jätin punatulkun silmän ympärille vähän tyhjää, jotta silmä erottuisi hyvin. Pieniä kompastuksiakin oli. Pikkusydänten tikkarimuru ei sulanut ihan tasaisesti aukkoihin ja moniin sydämiin jäi reikiä. Minulla ei ollut valmiina mustaa tai harmaata pastaväriä (eikä tomuväriä) ja jouduin sekoittamaan värit itse. Mustan sain aika hyvin aikaiseksi, mutta harmaa näyttää aika lilahtavalta ja sen olisi pitänyt olla vaaleampaa. Yhden hassun virheen tein koristeeseen :) Kun pursotin lumipuuta koristeen keskelle, en tajunnut katsoa onko ripustinosa suorassa ylhäällä. No eipä ihan ollut :D Eli kun koristeen laittaa langasta riippumaan, niin puunrunko onkin vähän vinossa. Mutta olkoon se tämän koristeen oma persoonallinen pilke ;) Koristetta oli suuri ilo tehdä ja oli hauskaa, kun pystyin aikalailla toteuttamaan suunnitelmani.
Koriste on halkaisijamitaltaan noin 13 cm. Käytin taikinana tätä hyväksi havaitsemaani kokeilua, intiaanisokeripiparitaikinaa. Siinä ei tarvita erikseen siirappia, koska intiaanisokerissa on siirappi itsessään. Tikkareista sen verran, että Chupa Chups-tikkarit sopivat tähän näköjään paremmin kuin nyt käyttämäni Muumi-tikkarit. Chupa Chups-tikkarit pysyivät paremmin koossa. Muumi-tikkarimurua käytettäessä joihinkin kohtiin (pikkusydämiin) jäi reikiä.
♥ ♥ ♥
Haaste äänestyksineen on päättynyt ja voin suureksi ilokseni kertoa, että punatulkku lumipuussa onnistui pääsemään ykkössijalle ♥ Kiitän pisteistä ja kommenteista! Kaikki haasteleipomukset löytyvät täältä. Tuolla kuvien alapuolella näkyvät saamani kommentit :)
Punatulkku lumipuussa
Piparkakkutaikina
(lopusta taikinasta voi leipoa vaikka tavallisia piparkakkuja)
3 dl intiaanisokeria
3/4 dl vettä
125 g voita
2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl hienonnettua pomeranssinkuorta
1 1/2 tl ruokasoodaa
6 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä) + vähän jauhoja leipomiseen
♥
1 punainen tikkari
1 keltainen tikkari
Esivalmistelut:
Piirrä ensin koristeen malli ja leikkaa se
irti. Leikkaa punatulkun mahaosa pois. Piirrä erikseen myös pelkkä
punatulkkumalli ja leikkaa se irti. Murskaa tikkarit pieneksi muruksi ja
laita ne pieniin omiin pusseihinsa (käytin minikokoisia
Minigrip-pusseja).
Taikina:
Mittaa intiaanisokeri ja vesi kattilaan. Kiehauta nopeasti ja ota kattila levyltä. Sekoittele
hetken aikaa, että intiaanisokerimurutkin sulavat. Viipaloi rasva isoon
kulhoon ja lisää mausteet. Kaada päälle kuuma intiaanisokeriseos niin,
että rasva sulaa siihen hiljalleen. Sekoita silloin tällöin. Anna
jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Yhdistä jauhot
ja sooda, kaada ne hiljalleen nesteen sekaan ja sekoita esimerkiksi
puuhaarukalla taikinaksi. Jos taikina vaikuttaa löysältä, se ei haittaa,
koska se jähmettyy sopivaksi jääkaapissa. Anna taikinan levätä jääkaapissa 1-2 vuorokautta ennen leipomista joko peitettynä astiassaan tai muovipussissa.
Koristeen tekeminen:
Ota taikinaa
jääkaapista pieni pala kerrallaan ja kauli se. Näin on helpointa.
Taikina on aluksi kovaa, mutta pehmenee nopeasti. Levitä vähän jauhoja
leivinpöydälle ja kaulimeen. Paina kaulinta kevyesti ja luistavasti
kaulien ohuen levyn.
Aseta
paperimuotti taikinalevylle, leikkaa veitsellä vähän mallia isompi pala
ja siirrä se leivinpaperoidulle uunipellille. Muoto on hyvä leikata
vasta pellillä, jotta sitä ei tarvitse enää siirrellä. Aseta malli
taikinapalalle ja leikkaa koriste ääriviivoja myötäillen. Leikkaa myös
punatulkun mahaosaan aukko. Nosta ylimääräiset reunapalat pois. Tasoita
tarvittaessa koristeen reunoja. Paina pyöreäpäisellä tyllalla reikä
koristeen ripustinosaan eli lumikuusen keskelle. Paina pienellä
sydänpainomuotilla sydänreiät joka toiselle reunan nyppylälle. Leikkaa
molempiin tikkarimurupusseihin reikä kulmaan. Kaada punaista
tikkarimurua punatulkun mahaosaan yläreunaan asti. Kaada reunojen
sydänreikiin keltaista tikkarimurua. Muruseosta voi tasoitella vaikka
coctailtikun avulla.
Paista
piparikoriste 200-asteisessa uunissa keskitasolla 4-6 minuuttia
paksuudesta riippuen (koristeesta kannattaa tehdä melko ohut, jotta
reikäosat eivät turpoa liikaa paistettaessa). Vahdi tarkkaan, sillä
piparitaikina palaa erittäin helposti. Anna koristeen jäähtyä
pellillä, kunnes se on jähmettynyt tikkariseosta myöten. Siirrä koriste
rasiaan leivinpaperin päälle (tikkariseos on tarttuvaista).
Koristelu
Pikeeri
1/2 rkl kananmunan valkuaista
40 g tomusokeria
muutama tippa sitruunamehua
mustaa ja harmaata pastaväriä
♥
musta ohutkärkinen elintarviketussi
valkoisia sokerirakeita
hopeisia nonparelleja
Sekoita 3/4 tomusokerista valkuaisen joukkoon ja vatkaa pienellä vispilällä/pikkulusikalla. Lisää tomusokeria tarvittaessa lisää, kunnes seos on jäykähköä, mutta silti levittyvää. Lisää lopuksi sitruunamehu. Kaada suurin osa pikeeristä pieneen pussiin (käytin minikokoista Minigrip-pussia). Jaa loppupikeeri kahteen pieneen kulhoon. Värjää toinen osa mustalla ja toinen osa harmaalla pastavärillä. Lusikoi myös ne omiin pusseihinsa.
Leikkaa ensin mustaa pikeeriä sisältävästä pussista pieni kulma pois. Pikeeri kannattaa kerätä yhteen kulmaan ja laittaa tueksi nipsu. Pursota pikeerillä linnun pää, silmä, jalat ja häntäosa. Pursota sitten harmaalla pikeerillä linnulle nokka, selkää ja mahaosaa. Pursota lopuksi linnulle valkoisella pikeerillä silmään yksityiskohta sekä hännän osa. Pursota valkoisella pikeerillä ripustinosan lumikuusi ja ripottele pinnalle muutamia hopeisia nonparelleja. Pursota sitten koristeen reunaosat. Pursota aina ensin ääriviivat, sitten pursota pikeeriä halutulle alueelle ääriviivojen sisäpuolelle ja tasoita pikeeri coctailtikun avulla. Tee reunakuviot kaksi nyppylä kerrallaan eli yksi sydänkuvionyppylä ja yksi tyhjä nyppylä. Näin pikeeri ei ehdi kuivua ja sitä on helppo levittää. Reunusta pikeerillä sydänkuviot. Pursota nyppylöiden väliin pieni uloke ja paina niiden kärkeen valkoiset sokerihelmet. Tässä vaiheessa punatulkun pikeeripursotukset ovat ehtineet hieman kuivahtaa. Pursota valkoisella pikeerillä hentoja viivoja selän harmaan osan tyveen, nokan tyveen ja mahaosan harmaaseen tyveen. Levitä viivoja varovasti coctailtikulla. Näin saat punatulkulle hieman elävyyttä.
Anna pikeerin kuivua seuraavaan päivään. Kiinnitä sitten ripustinosaan ohut valkoinen lanka ja kiinnitä koriste ikkunan eteen tai vaikka joulukuuseen. Ohut lanka ei peitä ripustimen lumikuusta. Paksumpaakin lankaa/nauhaa voi toki käyttää jos haluaa.
Luonnostelma koristeesta. Leikkasin linnun punaisen mahaosan pois tikkarimurua varten.
Erikseen leikattu punatulkku linnun ääriviivojen piirtämistä helpottamaan.
Valmis koriste.
Luminen oksa.
Oksan pursottaminen jalkojen kohdalle oli aikamoista näpräämistä :)
Lumipuun yläosaa.
Ripustinosan lumikuusi.
Reunakoristelua lumimaisemaa tuomaan.
Näin tikkariosat kuultavat ikkunan läpi.
(8 pistettä)
- Mahtava idea! Tekijä osaa selvästi pikeerata, eli teknisesti hyvännäköinen toteutus. Plussapisteitä läpinäkyvästä rinnuksesta.
- Kaunis ja huolella toteutettu, lahjana mainio!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti