tiistai 24. maaliskuuta 2015

Hävittäjäkakku 5 v. Miolle


Tein tämän kakun poikamme Mion toiveiden pohjalta tämän kuun alkupuolella, kun vietimme Mion 5 v. synttäreitä. Alunperin minulla oli tarkoitus tehdä kermapinnasta hennon vaaleansininen ja pilvistä valkoiset, jotta kakkuun tulisi kontrastia. Minulla ei sitten ollutkaan sopivaa sävyä pastaväreissä ja päädyin tekemään kokonaan valkoisen kakun. Vähän pliisu siitä tuli. Mio oli onneksi hellä äitiään kohtaan. Totesi vain näin:"Äiti, mä halutinkin valkoten kakun!" :) Hävittäjä oli pojalle se tärkein osa kakkua!

Pursotin tuollaisia tupsuja kakun reunoille muistuttamaan pilvenhattaroita. Täytteisiin halusin vähän vaihtelua ja löysin Kinuskikissalta hyviltä vaikuttavat täytteet. Lisäsin niihin pensasmustikoita lisäraikkautta tuomaan. Tähän kakkuun tein täytteet hieman suurempina annoksina. Normaalikokoisen kakun täyteväliin sopivat täyteannokset löytyvät täältä: valkosuklaa-vaniljatäyte, mustikka-vaniljatäyte. Hävittäjäkuvasta kerron vähän lisää täällä.

Vaniljainen mustikka-valkosuklaatäytekakku
 
Pohja

3 × tämä pohja:

4 kananmunaa

2 dl intiaanisokeria

1 dl ohratärkkelystä

1 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)

2 rkl kaakaojauhetta

1 1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja intiaanisokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohratärkkelys, jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja siivilöi ne muna-intiaanisokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille.

Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 5-6 minuuttia. Aseta leivinpaperi pöydälle ja sirottele sen päälle intiaanisokeria. Kumoa uunista tullut kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota sitten kääretorttupohjasta siinä kiinni ollut leivinpaperi. Tee näin yhteensä kolme pohjalevyä ja anna niiden jäähtyä. Leikkaa jokaisesta levystä 26 × 26 cm kokoiset neliönmalliset palat.

Kostutus

2 1/2 dl maitoa

1 1/2 rkl intiaanisokeria

Sekoita keskenään maito ja intiaanisokeri.

Valkosuklaa-vaniljatäyte pensasmustikoilla

3 dl vispikermaa

250 g vaniljarahkaa

130 g valkosuklaata

2 rkl vaniljakreemijauhetta


100 g (noin 1 3/4 dl) pensasmustikoita pakasteena

Aseta yksi kääretorttupohjista tarjoilualustan päälle. Voit joko täyttää kakun suoraan tai laittaa kehikoksi säädettävän reunavuoan (minä laitoin reunavuoan). Reunavuoan ja kakun väliin voi laittaa vielä reunakalvoa tai jotain muivosuikaletta, jotta täytteen saa tosi tasaisesti.

Kostuta kakkulevy intiaanisokerimaidolla pullasutia apuna käyttäen.

Paloittele suklaa kulhoon ja sulata vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Anna suklaasulan jäähtyä haaleaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka. Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon. Levitä valkosuklaa-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota täytteeseen melko tiheästi pensasmustikoita, antamaan täytteelle raikkautta. Marjat on helpoin upottaa jäisinä. Silloin ne eivät myöskään värjää täytettä.

Aseta keskimmäinen kääretorttulevy täytteen pälle ja kostuta se.

Mustikka-vaniljatäyte

1/2 dl boysenmarjahilloa



3 dl vispikermaa

100 g vaniljarahkaa

1 1/2 rkl tomusokeria

250 g mustikoita (tuoreena tai sulatettuna pakkasesta)

2 rkl vaniljakreemijauhetta

 
100 g (noin 1 3/4 dl) pensasmustikoita pakasteena

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri. Soseuta mustikat (jos käytät pakastemustikoita, anna niiden sulaa ensin ja soseuta sitten liemineen päivineen). Sekoita mustikkasose ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon.

Levitä mustikka-vaniljatäyte kakkupohjan päälle. Upota jäiset mustikat täytteeseen melko tiheästi (laita pakastemustikat suoraan pakkasesta, jotta ne eivät sotke täytettä). Aseta päälle viimeinen kääretorttulevy ja kostuta se. Laita kakun päälle tuorekelmua tai foliota ja anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai yön yli.

Kermapäällystys

4 dl vispikermaa

1 rkl tomusokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla. Levitä vaahto kakun päälle ja reunoille melko ohuelti. Tasoita pinta esimerkiksi palettiveitsen avulla.

Hävittäjäkone -koriste

Koristeen ohje löytyy täältä. Sen voi tehdä vaikka jo viikkoa aiemmin. Aseta koriste haluamaasi kohtaan kakun päälle.

Kermapursotukset

3 dl Flora Vispiä

1 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Lusikoi vaahto pursotinpussiin, jossa on pyöreäpäinen tylla. Pursota kakun reunakohtiin vaahtotupsuja muistuttamaan pehmeitä pilvenhattaroita.


Valkosuklaa-vaniljatäyte (mustikoilla) ja mustikka-vaniljatäyte.



Kakku valmiina kuorruttamiseen.


 Valmis kakku.


Koitin tehdä pehmeää, pilvimäistä pursotusta kakun reunoille.


Hävittäjä on juuri ampaissut pilvenhattaran läpi :)





Pala hävittäjäkakkua :)


Sankari odottamassa, että koska saa luvan puhaltaa kynttilät. Inka-sisko on taustatukena :)


Pikkuveli oli täysillä mukana veljensä synttäritouhuissa :) Keksiä oli kiva mutustella (muutamankin kerran).


Mion kummisetä käväisi jo aamupäivällä onnittelemassa sankaria. Tuliaisina oli superhieno paloasema, jossa molemmilla pojilla oli paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa!


♥ ONNEA MIO 5 V.! ♥
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti