tiistai 23. kesäkuuta 2015

Marjainen kääretorttukakku


Leivoin meille juhannukseksi tällaisen Charlotte russe -tyylisen kääretorttukakun. Käytin ohjeelle pohjana tätä Charlotte russe -kakkua. Tein kakun irtopohjavuokaan ja koitin tehdä sopivan määrän täytettä. Ihan piripintaan täyte ei riittänyt ja leikkasinkin reunojen kääretortuista pienet siivut pois. Oikeastaan kakulle tuli näin vähän huolitellumpikn ulkonäkö, kun valmiissa, kumotussa kakussa ei pilkistänyt täytettä kääretorttusiivujen väleistä. Mutta jos täytettä haluaa ihan ylös asti, kannattaa kermaa vatkata 5 dl ja rahkaa laittaa vaikkapa 400 g. Muiden ainesten määrää ei tarvitse muuttaa.

Kakun päälipinnan voisi hyvin peittää ihan kokonaan kermavaahdolla ja koristella tuoreilla mansikoilla ja pensasmustikoilla. Tällöin kakun reuna paljastaisi vielä kakun kääretorttusalaisuuden :) Minä halusin nyt tehdä aika pelkistetyn koristelupursotuksen, jotta kakun kääretorttupinta näkyisi selkeästi. Tuonne täytteeseen taas voisi yhtä hyvin laittaa pilkottuja mansikanpaloja, jos haluaa pelkästään mansikkaisen kakun. Marjoja voi vaihdella mielen mukaan!

Marjainen kääretorttukakku
 
Mansikkahillo intiaanisokerilla

hillon ohje löytyy täältä.

Valmista hillo vaikka jo edellisenä päivänä ja anna sen jäähtyä kylmäksi jääkaapissa.

Pohja

Vaalea kääretorttupohja intiaanisokerilla, ohje löytyy täältä.

Leivo pohja ja anna sen jäähtyä.

Täyte kääretorttupohjalle

2 dl mansikkahilloa intiaanisokerilla

Kun kääretorttupohja on jäähtynyt, levitä mansikkahillo sen päälle. Rullaa levy pitkältä sivulta tiukaksi rullaksi, jätä leivinpaperi päälle ja laita rulla jääkaappiin tekeytymään pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Leikkaa rullasta 1 1/2 cm levyisiä paloja.

Vuoraa 26 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka kelmulla ja/tai leivinpaperilla. Minä vuorasin vuoan ensin kelmulla, leikkasin pohjalle pyöreän palan leivinpaperia ja reunoille reunakalvoa. Aseta kääretorttupaloja tiiviisti vierekkäin vuoan reunoille ja sitten pohjalle. Minä tilkitsin vielä pohjaan jääneet pienet aukot sopivankokoisiksi leikatuilla kääretorttupaloilla.

Kostutus

1/2 dl maitoa
 
1 tl intiaanisokeria

Sekoita maito ja ntiaanisokeri keskenään. Kostuta kääretorttupaloja kevyesti intiaanisokerimaidolla esimerkiksi pullasutia käyttäen. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Täyte

6 liivatelehteä
 
1 1/2 rkl vettä
 
4 dl vispikermaa
 
350 g maitorahkaa
 
3 dl mansikkahilloa intiaanisokerilla
 
2 tl vaniljasokeria
 
3 rkl intiaanisokeria TAI 2 rkl tomusokeria
 
150 g pensasmustikoita pakasteena

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kulhossa rahka, mansikkahillo, vaniljasokeri ja intiaanisokeri/tomusokeri. Kiehauta vesitilkka kattilassa, purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan veteen. Valuta liivateneste ohuena nauhana rahkaseokseen samalla sekoittaen. kääntele joukkoon vispivaahto ja jäiset pensasmustikat. Kaada täyte vuokaan. Jos täytettä ei riitä ihan reunoilla olevien kääretorttupalojen yläreunaan saakka, voi kääretorttupaloista leikata ylimenevät osat pois. Peitä vuoka esimerkiksi foliolla. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa ainakin 6 tuntia tai yön yli.

Kumoa kääretorttukakku tarjoilualustalle (minä irrotin ensin vuoan reunaosan, asetin tarjoilualustan kakun päälle ja käänsin alustan oikeinpäin, jolloin kakku jäi tarjoilualustalle. Sitten vaan poistin vuoan pohjaosan).

Koristelu

2 dl Flora Vispiä
 
3/4 rkl vaniljakreemijauhetta


pensasmustikoita pakkasesta/tuoreena

Vatkaa kerma vaahdoksi lisäten vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe sekaan. Jaa vaahto kahteen pursotinpussiin, joissa toisessa on tähtitylla ja toisessa keskikokoinen pyöreä tylla. Pursota ensin tähtityllalla ruusukkeita kakun päälle reunaosaan ja sitten pyöreällä tyllalla pienet tupsut ruusukkeiden väleihin. Asettele ruusukkeiden päälle jooko jäiset tai tuoreet pensasmustikat.


Leikatut kääretorttupalat.


Kääretorttupalat aseteltuina vuokaan ja kostutettuna.


Tarjoilualustalle kumottu kakku.





Valmis kakku.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti