sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Mustikkapiirakka intiaanisokerilla


Meillä kävi eilen iki-ihania vieraita ja halusin leipoa jotain helppoa ja hyvää. Anoppini toi viime viikolla mustikoita pakkaseen ja päätin tehdä mustikkapiirakkaa. Löysin sopivan ohjeen Ulla Svenskin Suomen lasten leivontakirjasta. Nopea ja helppo taikina valmistaa ja lopputuloksena on mehevä, pehmeä ja suloisen mustikkainen piirakka. Vaihdoin sokerin intiaanisokeriin ja vehnäjauhot spelttijauhoihin. Jos haluaa käyttää tavallista kidesokeria, tulee sitä laittaa pohjataikinaan vain 1 1/2 dl ja muruseokseen 1/2 dl. Jauhojen määrä pysyy samana.

Mustikkapiirakka intiaanisokerilla
 
Pohja

1 kananmuna
 
2 dl intiaanisokeria
 
75 g voita sulatettuna
 
1 dl maitoa
 
3 dl puolikarkeita spelttijauhoja
 
1 tl leivinjauhetta
 
1 tl vaniljasokeria

Päälle

3 dl mustikoita (laitoin nyt jäisiä)

Muruseos

25 g voita
 
3/4 intiaanisokeria
 
3/4 dl puolikarkeita spelttijauhoja

Vuoraa halkaisijaltaan noin 28 cm piirakkavuoka leivinpaperilla (käytin silikonireunaista ja lasipohjaista vuokaa, josta vaan voitelin lasipohjan).

Sekoita kananmuna ja intiaanisokeri keskenään. Sulata voi, anna sen hieman jäähtyä ja sekoita se sitten maidon kanssa. Sekoita liemi taikinaan. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle mustikat.

Valmista muruseos nyppimällä sormin kylmähkö voi, intiaanisokeri ja spelttijauhot murumaiseksi seokseksi. Ripottele muruseos mustikoiden päälle. Paista piirakka 200-asteisessa uunissa alatasolla 30-35 minuuttia.
Tarjoile piirakka hieman jäähtyneenä hieman jäähtyneenä jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa, tai ihan sellaisenaan :)


Jäiset mustikat pohjataikinan päällä.


Muruseos pinnalla ja sitten suuntana oli uuni.


Valmis piirakka.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti