torstai 25. kesäkuuta 2015

Palomies Sami -pikeerikoriste


Tein tämän Palomies Sami -pikeerikoristeen kuopuksemme toivomaan Palomies Sami -täytekakkuun. Pursotin varmuudeksi kaksi kerrosta, vai olikohan jopa kolme joihinkin kohtiin. Naama oli parempi ensimmäisen kerroksen jälkeen, mutta otin riskin ja pursotin päälle toisen kerroksen. Tuli sitten kivat mulkosilmät :D Keskimmäisemme Mio kävi katsomassa valmista koristetta ja sanoi:" Hienon näkönen! (pieni tauko) Aika erikoiset silmät!" :) Mutta onneksi Palomies Samin sentään tunnisti koristeesta ja sehän oli tärkeintä!

Palomies Sami -täytekakku löytyy täältä.

Pikeeri
 
1/2 rkl kananmunan valkuaista
 
40 g tomusokeria
 
2 tippaa sitruunamehua
 
mustaa, vihreää, ruskeaa, keltaista, ihonväristä ja punaista pastaväriä

Sekoita 3/4 tomusokerista valkuaisen joukkoon ja vatkaa pienellä vispilällä. Lisää tomusokeria tarvittaessa lisää, kunnes seos on jäykähköä, mutta silti levittyvää. Lisää lopuksi sitruunamehu. Jaa pikeeri eri kulhoihin. Värjää ne pastaväreillä eri värisiksi. Jätä pieno osa pikeeristä valkoiseksi. Lusikoi pikeerit omiin pieniin pursotuspusseihinsa (käytin minikokoisia Minigrip-pusseja).

Leikkaa pusseista pieni kulma pois ja pursota niistä yksityiskohtia. Olin piirtänyt valmiiksi leivinpaperille Palomies Samin mallin, jonka päälle pursotin. Tein ensin yhden kerroksen ja varmuudeksi vielä päälle toisen kerroksen, jotta koriste pysyisi kasassa. Anna koristeen kuivua seuraavaan päivään (tai kauemminkin).


Palomies Sami on päässyt autonsa vierelle lähtöasemiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti