perjantai 10. heinäkuuta 2015

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista


Anoppini toi toissaviikolla pihaltaan tuoretta pinaattia ison nipun. Sainkin ne kaikki heti käyttöön, kun tein pinaattikeittoa. Se tuli tarpeeseen, jotta saisin hemoglobiiniarvoni nousuun. Se kun oli päässyt tippumaan ollen tasan 100. Jospa sen nyt saisi nousemaan ennen suurta koitosta, niin olisi superhyvä :) Pinaatinlehdet ovat tosi hyviä ihan sellaisenaankin naposteltavaksi! Anoppi toi maanantaina lisää pinaattia sekä tilliä. Niitä taidetaankin tänään napsia!

Pinaattikeitto

40 g voita/ 3 rkl rypsiöljyä
 
3/4 dl puolikarkeita spelttijauhoja

250 g tuoretta pinaattia 

1 dl vettä

1 litra maitoa

3/4 tl ruususuolaa

Lisäksi

kananmunia, joita on keitetty 8-10 minuuttia (tai niin kauan kuin kukin haluaa)

Keitä tuoretta pinaattia 1 dl:ssa kiehuvaa vettä ja sitten valuta ja hienonna ne.

Kuumenna voi/rypsiöljy kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot. Lisää maito 4-5 erässä. Sekoita seos aina tasaiseksi ennen seuraavaa maitolisäystä. Kun kaikki maito on lisätty, sekoita joukkoon tuorepinaattisilppu. Keitä keskilämmöllä samalla sekoitellen 10 minuuttia, kunnes jauhot ovat kypsyneet. Mausta suolalla.

Vinkki! Keiton voi tehdä kevyempänä ilman rasvaa. Tee se näin (muuten samat ainekset, mutta jätä rasva pois): kiehauta 8 dl maitoa. Sekoita jauhot 2 dl:aan maitoa ja sekoita joukkoon. Lisää pinaatti ja keitä 10 minuuttia. Mausta suolalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti