torstai 17. joulukuuta 2015

Mutakakku suklaakuorrutteella


Osallistuin marraskuussa pitkästä aikaa Leivontafoorumin leivontahaasteeseen täällä. Olikin kepoisa alku, kun aiheena oli 'Leipomus, jonka aioin testata'. Leipomus piti valita vuosien 2014-2015 haasteista. Tarkoitus oli tehdä toisinto eli oma luovuus jäi tällä kertaa sivuun. Mieleni teki tuolloin jotain suklaista ja siksi valitsemani leipomus oli tämä Mutakakku suklaakuorrutteella, joka löytyi maaliskuu 2014 haasteesta, jossa oli aiheena "Revanssi"- uusi mahdollisuus.

Koska tällaisissa haasteissa, joissa leipomukset vaihtelevat suolaisista makeaan ja tyylistä toiseen, on arviointi ja pisteytys hankalaa, valittiin voittajat arpomalla. Arpaonni ei osunut omalle kohdalle, mutta pääasia olikin nyt päästä taas haastetouhuun mukaan.

Mutakakku suklaakuorrutteella
 
Pohja

200 g voita
 
200 g Fazer Appelsiinia & Crispejä tummassa suklaassa
 
4 kananmunaa
 
2 dl tomusokeria
 
2 1/2 dl vehnäjauhoja
 
1 tl leivinjauhetta
 
2 tl vaniljasokeria

Suklakuorrutus

1 dl vispikermaa
 
100 g tummaa suklaata
 
1 tl vaniljasokeria

Koristelu

pekaanipähkinöitä
 
valkosuklaalastuja

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Murra suklaa paloiksi ja laita palat voin joukkoon. Anna suklaapalojen sulaa samalla sekoittaen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita voi-suklaaseos munasokerivaahtoon. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita ne varovasti taikinaan. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa noin 25 minuuttia. Mutakakun tarkoituksena on olla keskeltä löysähkö. Anna kakun jäähtyä ennen kuorrutuksen lisäämistä. Voit myös antaa kakun olla yön yli jääkaapissa, jolloin siitä tulee entistäkin maukkaampi.

Kiehauta kuorrutteen kerma kattilassa. Pilko suklaa. Laita suklaa ja vaniljasokeri kerman joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut sinne. Anna seoksen jäähtyä hetki. Levitä sitten kuorrutus mutakakun päälle. Koristele kakku esimerkiksi pekaanipähkinöillä ja valkosuklaalastuilla. Anna kakun olla jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

Uunista tullut kakku.






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti