Täytetyt perhospikkuleivät
400 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
9 dl puolikarkeita spelttijauhoja (ei täysjyvä)
4 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
400-450 g vadelmahilloa
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa
kananmunat yksitellen joukkoon. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut
kuivat aineet. Anna taikinan olla kylmässä noin puoli tuntia.
Kauli taikina ohuehkoksi levyksi ja paina
siitä muotilla pikkuleipiä. Taikinan alle kannattaa laittaa kunnolla
jauhoja, koska taikina on aika pehmeää ja helposti tarttuvaa. Paista
pikkuleipiä leivinpaperoidulla pellillä 200-asteisessa uunissa
keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Täytä pikkuleivät vasta
pikeerikuorruttamisen jälkeen. Minä etsin tässä vaiheessa pikkuleiville
parit ja asetin ne päällekkäin alustalle.
Pikeerikuorrutus
kananmunanvalkuainen
noin 200 g tomusokeria
muutama tippa sitruunamehua
violettia tomuväriä (pastavärikin käy hyvin)
Vaahdota noin 2/3 tomusokerista munanvalkuaisen kanssa vaahdoksi. Lisää sitruunamehu ja tomusokeria tarpeen mukaan.
Vatkaa seosta sen verran, että se jää aika löysäksi, mutta ei liian
valuvaksi. Kaada suurin osa vaahdosta kahteen eri kulhoon ja värjää ne
violetilla tomuvärillä, toinen vähän tummemmaksi ja toinen vaaleammaksi.
Lusikoi ne omiin pursotinpusseihin, joissa on pienehkö, pyöreä tylla.
Vatkaa loppuseosta vähän lisää, kunnes vaahto on sopivan paksuista
reunojen kuorrutukseen. Jaa myös se kahteen osaan ja värjää eri
sävyisiksi violeteiksi. Lusikoi seokset pieniin pursotinpusseihin,
joissa on pienet, pyöreäpäiset tyllat (tai leikkaa jämäkän pussin
kulmasta pieni pala pois).
Kuorruta yksi
pikkuleipä kerrallaan. Pursota ensin hieman jämäkämpää pikeeriä
pikkuleivän ääriviivoiksi. Pursota sitten löysempää pikeeriä
pikkuleivälle ja levitä seos vaikka coctailtikun avulla tasaisesti.
Tikulla voi myös tökkiä ilmakuplia rikki. Tipauta kuorrutteen päälle eri
sävyistä kuorrutetta tipoiksi haluamiisi kohtiin (eli vaaleamman
sävyiseen tummemmat tipat ja toisinpäin). Jätä pilkut joko sellaisenaan
tai vedä coctailtikulla niistä kuvioita. Kun kaikki pikkuleivät on
kuorrutettu, anna niiden kuivua kunnolla.
Pikkuleipien täyttämistä.
Tällaisia kuvioita tein pikkuleipiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti