lauantai 12. helmikuuta 2011

Mozzarella-kasvispiirakka


Jee pääsen pitkästä aikaa bloggailemaan :) Nyt on muuttotouhut ohi ja meidän perhe on superonnellinen uudessa kodissaan! Erityisen onnellinen olen uudesta keittiöstäni, jossa on mielettömän kiva leivoskella :)

Tässä tällainen suolainen piirakka, jolla osallistuin tähän Leivontafoorumin tammikuun leivontahaasteeseen. Menestystä ei tullut, mutta hauskaa oli sitäkin enemmän piirakkaa suunnitellessa ja tehdessä. Oikeastaan näin tämän piirakan silmissäni melkein heti, kun luin tammikuun haasteesta. Näin jälkikäteen paprika oli vähän turha tällä kertaa, mutta laitan ohjeen nyt niin kuin sen tein. Tein toisenkin piirakan, johon olin vähän tyytyväisempi. Siinä oli pohjassa juustoraastetta ja täytteessä ei ollut paprikaa. Haasteen voitti herkullisen oloinen juustoinen poropiirakka!

Täältä löytyvät haasteen tulokset. Tuossa alhaalla näkyvät saamani kommentit :)

Mozzarella-kasvispiirakka

  Pohja

3 dl vehnäjauhoja
 
1 dl kolmen viljan leseseosta
 
150 g voita
 
2 rkl kylmää vettä

Mittaa astiaan jauhot, leseet ja pieniksi kuutioiksi leikattu kylmä voi. Leikkaa niitä kahdella puuveitsellä tai haarukoilla ristiin, kunnes taikina on murumaista. Lisää kylmä vesi ja leikkaa taikinaa vielä vähän aikaa. Nypi lopuksi taikinaa vähän sormenpäillä, kunnes taikina on vähän tiivistynyt. Laita taikina noin tunniksi jääkaappiin.

Kauli taikina sopivankokoiseksi ympyräksi (halkaisijaltaan noin 32 cm). Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Aseta taikina irtopohjavuokaan ja siisti reunoja tarvittaessa. Reunojen tulee olla noin 3 cm korkeat. Taikinan voi vaihtoehtoisesti painella vuokaan jauhotetuin sormin heti taikinan valmistuttua. Pistele pohjaan ja reunoille reikiä haarukalla ja esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 C°:ssa 10 minuuttia.

Täyte

4 dl emmental-mozzarellaraastetta
 
150 g parsakaalia + 1/2 tl suolaa keitinveteen
 
100 g fetajuustoa
 
200 g mozzarellaviipaleita
 
1/2 mm yrttisuolaa
 
1/2 mm maustapippuria
 
200 g porkkanaa pilkottuna
 
200 g kesäkurpitsaa pilkottuna
 
1 pieni punainen paprika (noin 100 g pilkottuna)
 
2 rkl seesamiöljyä
 
20rkl juoksevaa hunajaa
 
1/2 tl yrttisuolaa
 
2 dl ruokakermaa 7 %
 
1 dl kevyt ranskankermaa
 
2 kananmunaa
 
1/2 tl valkopippuria
 
1 tl kuivattua basilikaa
 
1/2 tl yrttisuolaa

Leikkaa parsakaalista nuppuosat pienine varsineen ja keitä niitä suolatussa vedessä lähes kypsäksi, noin 8 minuuttia. Huuhtele parsapalat heti kylmällä vedellä ja jätä valumaan.Kuori ja pilko porkkanat pieniksi paloiksi.

Kuori kesäkurpitsa, koverra siemenet pois ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Pese paprika, poista siemenosat ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannussa seesamiöljy. Kaada pannulle porkkana- kesäkurpitsa- ja paprikakuutiot. Paista kasviksia pannulla keskilämmöllä noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat vähän pehmenneet. Lisää paiston puolivälissä hunaja ja yrttisuola.

Mausta mozzarellaviipaleiden pinta yrttisuolalla ja maustepippurilla. Sekoita keskenään munat, ruokakerma, ranskankerma, valkopippuri, basilika ja yrttisuola.

Ripottele piirakkapohjan päälle 1 dl juustoraastetta. Nypi parsakaalin nuppuja vähän pienemmiksi ja laita ne raasteen päälle. Murusta fetajuusto parsapalojen päälle. Asettele fetamurujen päälle mozzarellaviipaleet. Kaada niiden päälle kasviskuutiot. Ripottele pinnalle loput eli 3 dl juustoraastetta. Kaada muna-kermaseos täytteen päälle tasaisesti.

Pinnalle

7 kpl kirsikkatomaattia
 
pieni pala punaista paprikaa
 
pieni pala keltaista paprikaa
 
muutama basilikanlehti
 
1/2-1 tl seesaminsiemeniä

Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan ja ripottele ne pinnalle. Jos haluat tehdä tomaateista muodon, leikkaa ne kahtia, koukkaa sormella siemenet pois, leikkaa vielä kahtia, aseta haluamasi piparimuotti piirakan päälle ja asettele tomaattiviipaleet muotin sisälle. Ota sitten muotti pois. Voit tehdä piirakan pinnalle reunaosiin myös pieniä paprikakukkasia- ja sydämiä. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.

Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 C°:ssa noin 30 minuuttia. Koristele pintaa vielä pilkotuilla tai kokonaisilla basilikanlehdillä (itse laitoin niitä vähän turhan niukasti.

Paprikakukkasia- ja sydämiä.





Tässä saamani kommentit Leivontafoorumilla:
 
- Ulkonäkö tässäkin ihan täydellinen! Täytteessä kovasti on eri makuja, liekö jo hieman liikaa.

- juuston ystävän lempipiirakka

- Ihanan runsaat täytteet ja kaunis toteutus.

- Makoisan oloinen.

- erittäin kaunis – aineista päätellen myös herkkua. Tekijällä on taitoa ja ideaa tehdä ateriasta silmänkin ilo!

- Annan ääneni osallistujalle nro 7, koska tätä maistaisin kaikista mieluiten. Piirakka on aivan minun makuuni, mozzarellan ja tomaatin yhdistelmä on ihana! Näyttää mukavan mehevältä ja tykkään myös leseiden käytöstä pohjassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti