sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Nekkumaiset kauraneliöt


Näistä tulee mieleen ne lukuisat kerran, kun teimme tätä superherkkua lapsena :) Näiden maku on juurtunut mieleen ja tuo veden kielelle jo pelkästä ajatuksesta! Yksi hauska muistokin näihin liittyy. Kerran pikkusiskoni leipoi näitä ja ne unohtuivat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa. Väri oli lähes musta ja käry oli melkoinen. Sisko otti pellin uunista ja heitti vettä kauranekkujen päälle. Ajatteli kai, että vesi pelastaisi herkut ♥

Ohje on Vaasan Myllyn Tule mukaan, leivomme Anni -Helenan kanssa -kirjasesta. Korvasin sokerin ja siirapin intiaanisokerilla ja maku oli näin vähintäänkin yhtä hyvä :) Jos kuitenkin haluaa tehdä alkuperäisen ohjeen mukaan, tulee sokeria 1 1/2 dl ja siirappia 1/2 dl.

Nekkumaiset kauraneliöt

125 g voita

2 1/2 dl intiaanisokeria

6 dl kaurahiutaleita

2 rkl puolikarkeita spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)

1 tl ruokasoodaa

1 tl aitoa vaniljasokeria

Sulata voi. Sekoita kulhossa voisula ja intiaanisokeri. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, jauhot, ruokasooda ja vaniljasokeri. Seos on tässä vaiheessa irtonaista, mutta se leviää ja karamellisoituu uunissa.

Levitä seos leivinpaperoudulle uunipellille tasaiseksi "levyksi". Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 12-15 minuuttia. Leikkaa levy heti uunista oton jälkeen, koska levy jähmettyy pian.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti